Ruotsalaisille luvassa viinaa myös lauantaisin

Ruotsalaiset voivat ensi heinäkuusta lähtien ostaa viinaa myös lauantaisin. Aftonbladet-lehden mukaan hallitus on päättänyt, että valtion alko eli Systembolaget saa pitää 4. heinäkuuta lähtien liikkeensä auki myös lauantaisin.

Sosiaaliministeri Margot Wallström on Aftonbladetin mukaan sitä mieltä, ettei lauantaiaukioloa enää kannata lykätä. Esitys alkoholin myynnin sallimisesta viikonloppuisin tehdään keväällä, viimeistään maaliskuussa, Wallström sanoo.

Monet ruotsalaiset puolueet ovat vaatineet, että viinan ja viinin lauantaimyynti pitäisi aluksi sallia vain koemielessä. Wallströmin mukaan koeaikaa tuskin tarvitaan, mutta siitä voidaan toki keskustella muiden puolueiden kanssa. Lauantaimyyntiä vastustavat etenkin kristillisdemokraatit.

Alkoholin myynnin salliminen lauantaisin tuli ajankohtaiseksi Ruotsissa, kun EU:n tuomioistuin päätti aiemmin syksyllä, että Systembolaget saa säilyttää monopolinsa.
(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat