Ruotsalaisilla korkea synnynnäinen hiv-suoja

Ruotsalaisilla on muita kansoja korkeampi synnynnäinen suoja hi-virusta vastaan. Suojaava geenimuunnos puolittaa viruksen tarttumistodennäköisyyden, ja sitä esiintyy noin joka kolmannella ruotsalaisella. Muissa tutkituissa kansoissa suojageeniä kantaa keskimäärin viidennes väestöstä.

Suojaava geeni myös viivästyttää tartunnan saaneiden sairauden etenemistä aidsiksi. Tiedot perustuvat tutkimukseen, jossa analysoitiin 4000 verinäytettä 37 eri maasta, kirjoittaa Svenska Dagbladet.

Ruotsalaisväestöstä 1,5 prosentilla geeni esiintyy vieläpä kaksinkertaisena, jolloin hi-viruksen tarttuminen estyy kokonaan. Maailman ihmisistä keskimäärin vain yhdellä prosentilla on tämä ominaisuus.

Suojaavien geenimuunnosten uskotaan syntyneen noin 4300 vuotta sitten pohjoiseurooppalaisten kansojen keskuudessa. Tuolloin alueella riehui hi-virusta muistuttava epidemia, joka surmasi valtavasti ihmisiä. Vain ne jotka kantoivat suojageeniä, selvisivät hengissä.

Suojaavaa geenimutaatiota on tavattu vain valkoihoisilla roduilla, ei afrikkalaisilla tai aasialaisilla. Tiedemiehet ovat päätelleet tämän viittaavaan siihen, että muunnos on kehittynyt vasta sen jälkeen kun ihmiskunta muutti alkukotinsa Afrikan ulkopuolelle.
(STT-TT)


Lue myös:

    Uusimmat