Ruotsalaishiihtäjä repäisee: "Yritän salakuljettaa nämä Kiinaan" – tuote on todennäköisesti sinulle tuttu

Olympialaisiin lähtevä ruotsalaishiihtäjä Anna Dyvik aikoo "salakuljettaa" Risifrutteja Pekingiin.

Ruotsin maajoukkue oli laskeutunut Saksan Müncheniin, kun hiihtäjä Jens Burman otti kameransa esiin ja kysyi vlogiaan varten Dyvikiltä, mitä tällä on laukussaan.

Dyvik näytti käsimatkatavaroitaan. Mukana oli paperipussi täytettynä Risifrutteja – suomalaisillekin kaupoista tuttuja norjalaisia maitotuotteita.

– Yritän salakuljettaa nämä Kiinaan. Ensin aion pitää niitä Italiassa kahden viikon ajan, Dyvik kertoi.

Risifruteilla onkin aikamoinen reissu Kiinaan, sikäli kuin se onnistuu. Ensin niitä on täytynyt säilyttää kaksi viikkoa Italian Livignossa, jossa Dyvik esitteli hotellihuoneensa jääkaappia.

– Toivon, että on mahdollista tuoda kaikki Kiinaan.

Dyvik on kuitenkin skeptinen.

– Uskon, että tulee olemaan vaikeaa saada ne maahan, joten olen varustautunut myös ottamalla mukaan joitain vegaanisia tuotteita. Näyttää, että juuri maitotuotteet ovat ongelma.

Dyvikillä ei yritä viedä Risifrutteja Kiinaan vain nautintosyistä.

– Syön aina niitä, kun hiihdän sprinttejä. Minulla on herkkä vatsa, ja haluan pysyä rutiineissani. On siis tärkeää, että ne tulevat mukana.

Lähde: Expressen

Lue myös:

    Uusimmat