Ruotsalaiset: Lentokoneissa paljon puutteita

Ruotsalaisselvityksen mukaan maassa tarkastetuissa ulkomaalaisissa lentokoneissa on pelottavan paljon puutteita. Yli puolet tarkastuksista johti ilmoitukseen koneen kotimaan viranomaisille.

Yli puolet Ruotsissa viime vuosien aikana tarkastetuista ulkomaalaisista lentokoneista on kärsinyt vakavista puutteista, kertoi Ruotsin radio tänään.

Neljän vuoden aikana maan ilmailulaitos teki yllätystarkastuksen 261 ulkomaiseen matkustaja- ja rahtikoneeseen. 161 tapauksessa löydetyt puutteet olivat niin vakavia, että ilmailulaitos joutui ilmoittamaan asiasta koneen kotimaan viranomaisille. Noin 50 tapauksessa konetta ei edes voitu päästää lähtemään ennen kuin epäkohdat oli korjattu.

Tarkastaja Per-Åke Lindströmin mukaan useimmiten puutteita esiintyy koneen hätävalaistuksessa. Varsin usein lentäjät myös jättävät tekemättä lentosuunnitelman, jonka avulla mm. varmistutaan siitä, että koneen polttoainemäärä on riittävä. Vikoja on havaittu lisäksi koneiden tietojärjestelmissä, joiden tietokannat ovat muutamissa tapauksissa olleet niin vanhentuneita, ettei niistä ole ollut mitään hyötyä.

Ruotsin ilmailulaitos on julkaissut listan lentoyhtiöistä, joiden koneissa on havaittu puutteita. 53 yhtiön joukossa on myös suomalainen SAS:n tytäryhtiö Air Botnia eli nykyiseltä nimeltään Blue 1.

Suomalaisviranomaiset yllättyneitä

Suomalaisviranomaisille uutinen tulee yllätyksenä. Ramppitarkastuksista vastaava lentoturvallisuushallinnon jaostopäällikkö Eero Kausalainen ei muista viranomaisten saaneen tietoa Blue 1:a koskevasta huomautuksesta. Kausalaisen mukaan uutisoidut tilastot poikkeavat Suomen vastaavista.

- Joissakin tapauksissa lentokoneella on ollut puutteellinen varustus. Joskus on rahtikoneelle ilmoitettu, ettei Suomeen ole asiaa ennen kuin tietyt varusteet on asennettu. Huomautukset ovat olleet kuitenkin pääasiassa vähäisempiä ja sellaisia, etteivät ne ole estäneet liikennöinnin jatkamista, Kausalainen arvioi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat