Ruotsalaiset jäivät jumiin Lontooseen - ottivat taksin kotiin

Lontooseen Heathrow'n lentokentälle jumittunut ruotsalaisseurue otti taksin kotiin Ruotsiin, kertoo sanomalehti Expressen.

Nelihenkinen sukulaisporukka jäi viime viikonloppuna jumiin suljetulle Heathrow'n kentälle tuhansien lentomatkustajien lailla. Seurue otti taksin ja lähti etsimään toista keinoa päästä kotiin, mutta bussit ja junat olivat täynnä.

- Taksikuski sanoi piloillaan, että hän voi ajaa meidät Kööpenhaminaan, kertoi Malin Thörnblad lehdelle.

Ruotsalaiset tarttuivat taksikuskin tarjoukseen, ja matkaan lähdettiin aikaisin maanantaina. Reitti vei lautalla Ranskaan ja lumisen Länsi-Euroopan halki Tanskaan. Kööpenhaminasta perhe jatkoi omalla autolla kotiinsa Växjöön Etelä-Ruotsiin.

Taksimatkaan vierähti noin vuorokausi. Suuremmilta ongelmilta vältyttiin, vaikka taksissa oli kesärenkaat ja kuski oli tottunut ajamaan vain vasemmanpuoleisessa liikenteessä.

Pirssikyydin hinnaksi tuli 27 000 kruunua (noin 3000 euroa).

- En usko, että kuski alunperin ymmärsi, mitä meni lupaamaan. Mutta hän oli niin uskomattoman ystävällinen! Olemme nykyään Facebook-kavereita, Thörnblad kertoi.

(MTV3 - STT)

Lue myös Expressen

Lue myös:

    Uusimmat