Ruotsalainen dokumenttiryhmä saarrossa Israelissa

Israelin armeija on jäänyt Nilinin palestiinalaiskylän Länsirannalla.

Syynä ovat asukkaiden järjestämät mielenosoitukset Israelin rakentamaa turvamuuria vastaan.

Saarron kynsiin on jäänyt myös kuusihenkinen ruotsalainen kuvausryhmä, joka on Nilinissä tekemässä dokumenttielokuvaa palestiinalaisten arkipäivästä. Ruotsalaisten mukaan armeija on käyttänyt kovia otteita.

- Sotilaat ovat muuttuneet koko ajan väkivaltaisemmiksi. He ampuvat kumiluoteja ja kyynelkaasukranaatteja, myös meitä kohti. He ovat myös julistaneet ulkonaliikkumiskiellon, kertoo ryhmän jäsen Niklas Berg sanomalehti Västerbottens-Kurirenille.

Israelin radio kertoo, että saarron jatkamista arvioidaan seuraavan kerran ylihuomenna. Nilin sijaitsee Ramallahin kaupungin liepeillä.

(MTV3-STT-TT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat