Ruokapula Intian tulva-alueilla

Miljoonat intialaiset olivat edelleen tänään vailla ruokaa ja muuta hätäapua Orissan osavaltiossa lähes viikko sen jälkeen, kun hirmumyrsky iski Intian itärannikolle. Viranomaisten mukaan myrsky on varmuudella surmannut ainakin 924 ihmistä, suurin osa heistä Jagatsinghpurin kaupungin alueella. Todellisen kuolonuhrien määrän uskotaan kuitenkin nousevan tuhansiin.

Orissan osavaltion edustajan mukaan hätäapu on tavoittanut vasta alle puolet tulvien koettelemista miljoonista ihmisistä. Avun toimittamista yritetään viranomaisten mukaan nopeuttaa, mutta ongelmana on se, ettei lukuisiin kyliin edelleenkään ole mitään pääsyä. Paradipin kaupungissa valmistauduttiin polttamaan tunnistamattomat myrskyn uhrit. Kaupungin edustajan mukaan viranomaiset eivät voi odottaa, että sukulaiset ehtisivät noutaa ruumiit. Pelastustyöntekijöiden mukaan paikalliset sairaalat olivat täynnä hirmumyrskyn uhreja.

Kansainvälisen Punaisen Ristin edustaja Patrick Fuller kertoi, että ripulitapausten määrä lisääntyy kovaa vauhtia ja epidemioiden uhka on kasvamassa. Esimerkiksi Paradipissa "huolestuttava" määrä ihmisiä on Fullerin mukaan hakeutunut hoitoon erilaisten vatsavaivojen vuoksi.
-Ja nämä ovat ne onnekkaat, joilla on mahdollisuus päästä sairaalaan, hän totesi. Intian uutistoimiston PTI:n mukaan monien ihmisten on pakko juoda vettä, missä kelluu ruumiita ja kuolleiden eläimien ruhoja. Monilla tuhoalueilla ihmisten ainoa mahdollisuus on odottaa hätäavun ilmapudotuksia. Tätä ennen he yrittävät tuhon keskeltä haalia kokoon jotakin syötävää. Fullerin mukaan Orissan osavaltio on riippuvainen hätäavun toimituksista vielä useiden kuukausien ajan - vähintäänkin ensi joulukuun satoon asti.

Ongelmana on se, että sato tulee myrskyn vuoksi olemaan vain 30-40 prosenttia normaalista. EU:n komissio kertoi tänään varaavansa kaksi miljoonaa euroa (noin 12 miljoonaa markkaa) Intian hirmumyrskyn uhreille. Apu kanavoidaan EU:n humanitaarisen toimiston Echon kautta.
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat