Ruokakalan viljelymäärä nousi edellisvuodesta

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta kerrotaan, että poikkeuksellisen pitkä ja lämmin syksy vaikutti kasvattamiseen positiivisesti.

Suomalaisen ruokakalan tuotanto on nousussa. Suomessa kasvatettiin viime vuonna noin 14,4 miljoonaa kiloa ruokakalaa, mikä on noin 1,6 miljoonaa kiloa enemmän kuin vuotta aiemmin. Valtaosa viljellystä kalasta on kirjolohta.

Tutkija Riitta Savolainen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta arvioi, että tuotantomäärän nousu vuonna 2005 johtui erinomaisista olosuhteista kasvattamiseen. Tuotantomäärä ei yltänyt aivan vuoden 2002 tasolle, mutta kurssi on kääntynyt kahden edeltäneen vuoden laskussa olleista luvuista.

- Erityisesti poikkeuksellisen pitkä ja lämmin syksy vaikutti kasvattamiseen positiivisesti. Myös kalatautitilanne oli kohtalaisen hyvä, Savolainen sanoo.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tilastojen mukaan ruokakalan tuottaja-arvo nousi, sillä kalankasvattajat saivat kirjolohesta lisäksi hieman korkeampaa hintaa kuin edellisvuonna. Euroissa tuottaja-arvo nousi 37,6 miljoonasta eurosta 44,1 miljoonaan euroon.

Ruokakalan tuotanto on edelleen keskittynyt pääosin Lounais-Suomen rannikkoalueelle ja Ahvenanmaalle. Näillä alueilla tuotettiin vajaat kaksi kolmasosaa koko maan kasvatetusta ruokakalasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat