Ruokahuijaukset suututtavat maatalousväkeä

Elintarvikepesu eli ulkomaisten elintarvikkeiden maihinnousu kotimaisina tuotteina suututtaa maatalousväkeä.Tuore maatalousministeri vaatiikin tarkempia alkuperämerkintöjä pakkauksiin.

Maatalouden ja markkinatalouden yhteentörmäystä puitiin tänään SuomiAreenassa, joka keräsi Kokemäelle satapäin maataloustuottajia.

Tuottajat vaativat tuoreelta maatalousministeriltä toimia elinkeinonsa pelastamiseksi. Ministerin mukaan pahin tilanne on ehkä tällä hetkellä sikataloudessa.

– Sianlihan hinta on erittäin alhaalla ja tukia ei voida lisätä, kun kustannukset ovat mitä ovat. Tähän ei ole muuta vaihtoehtoa kuin se, että hintaa pitäisi saada ylöspäin, maatalousministeri Jari Koskinen arvioi.

Uusin ongelma on niin sanottu elintarvikepesu. Marjat saatetaan tuoda esimerkiksi Puolasta ja sitten se käännetään suomalaisiin laatikoihin.

Kikkailun myötä myötä ulkomaiset tuotteet syrjäyttävät kotimaiset lihat ja marjat entistä useammin.

Tähän asiaa ministeri lupaa puuttua.

– Tuotteisiin tehtävät merkinnät pitäisi saada vähän paremmiksi, jotta kuluttaja tietää mitä hän ostaa. Eli jos kuluttaja haluaa ostaa suomalaista lihaa, niin hän varmasti sen sitten löytäisi sieltä kaupan hyllyltä.

Paitsi heikko kannattavuus, maatalousalaa vaivaa myös työvoimapula. Suomalaiset eivät enää lähde maatiloille töihin. Nyt tiloille haetaan työntekijöitä muun muassa Thaimaasta, Ukrainasta, Baltian maista ja Venäjältä.

Katso Outi Airolan raportti Kokemäeltä (Kymmenen uutiset 12.7.2011)

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat