Ruoan hinta laskee

Elintarvikkeiden hinnat laskevat tänä vuonna maailmanmarkkinoilla tuhtia 11 prosentin vauhtia, arvioi Euroopan suhdannelaitosten liitto AIECE. Lasku jatkuu ensi vuonna 9 prosentin verran. 

Viljoilla, hedelmillä ja muilla elintarvikkeilla käydään kauppaa raaka-ainepörsseissä, joissa niiden markkinahinnat määräytyvät.  

Myös useimpien muiden raaka-aineiden hinnat putoavat. Ensi vuonna hinnat alkavat kuitenkin vakautua. 

Hyviä uutisia Talvivaaralle

Talvivaaran kannalta oleellisen nikkelin hinnan odotetaan vakautuvan jo tänä vuonna. Ensi vuonna nikkelin pitäisi jo kallistua. 

Kaiken kaikkiaan raaka-aineiden odotetaan halpenevan tänä vuonna 5 prosenttia ja ensi vuonna 3 prosenttia. Ensi vuoden aikana tapahtuu kuitenkin käänne ylöspäin. Luvut eivät sisällä energian hintoja. 

Taustalla aneeminen maailmantalous

Raaka-aineiden hintojen lasku johtuu AIECE:n katsauksen mukaan pääasiassa heikosta kysynnästä. Joidenkin raaka-aineiden hintoihin vaikuttaa myös liikatarjonta. 

Heikko kysyntä johtuu aneemisesta maailmantaloudesta. Teollisuusmaissa on heikkoja merkkejä kasvun vahvistumisesta, mutta kehittyvissä maissa näkymät ovat heikentyneet.  

Lue myös:

    Uusimmat