Runebergin päivä - nykyään enemmän torttua kuin runoutta

Tänään vietetään Runebergin päivää. Kansallisrunoilijamme merkkipäivä näkyy nykyään lähinnä kauppojen leivostiskeillä.

Kouluopetuksessa J.L. Runebergin runous näkyy - jos näkyy - yhdeksännen luokan yhdessä kurssissa. Äidinkielen opettajain liiton puheenjohtajan Minna Harmasen mukaan on kuitenkin täysin opettajasta kiinni, käsitelläänkö Runebergin runoutta vai ei.

-Yhdeksännellä luokalla on Suomen kirjallisuuden historiaa eli kyllä se kuuluu opetussuunnitelmaan, mutta opetussuunnitelmathan eivät mainitse tiettyjä kirjailijoita. Peruskoulun opetussuunnitelmassa mainitaan erikseen ainoastaan Kalevala, Harmanen kertoo.

Lukiossa on myös erillinen äidinkielen kirjallisuuden historian kurssi, jossa Runebergiä on mahdollisuus käsitellä.

Muuten kurssimuotoinen lukio lakaiseekin Suomen kansallisrunoilijan aika tehokkaasti maton alle. 5. helmikuuta ajoittuu yleensä koeviikkoon, jolloin kouluissa ei ole normaalia opetusta tai edes aamunavausta, jossa merkkipäivän voisi noteerata.

Pientä lohtua voi tuoda se, että kaikkien suomalaisten koululaisten pitäisi osata kaksi säkeistöä Runebergin yhdestä runosta - osa osaa tosin tietämättään.

- Kytkös Maamme-lauluun auttaa. Sitten he tietävät, kenestä on kyse, Harmanen toteaa.

Pitkä matka on tultu kouluopetuksessakin. 70-80-luvulla koulunsa käyneet ovat vielä laulaneet selät suorana Sotilaspoikaa. Sitä edeltävä sukupolvi on opetellut Vänrikki Stoolinsa suurin piirtein ulkoa kannesta kanteen. 

Mutta on kai se Maamme-laulunkin osaaminen sentään jotain.

Lue myös:

    Uusimmat