Rumsfeld: Taleban ei toimi enää hallituksena

Afganistanin Taleban-liike ei hallitse enää maata hallituksen tavoin, Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld on väittänyt tänään Pakistanissa.

Aiemmin hän sanoi Yhdysvaltain jatkavan ilmaiskuja Afganistaniin islamin paastokuukauden aikana muslimimaiden vastustuksesta huolimatta.

-Taleban ei toimi varsinaisesti enää hallituksena, Rumsfeld sanoi sanoi Pakistanissa tavattuaan maan presidentin Pervez Musharrafin ja ulkoministerin Abdul Sattarin Islamabadissa. Hänen mukaansa Talebanilla on kuitenkin edelleen sotilaallista iskukykyä, jota on keskitetty eri puolille maata.

Yhdysvallat on pommittanut neljä viikkoa Afganistania sen jälkeen, kun hallitseva Taleban-liike kieltäytyi luovuttamasta Yhdysvaltain syyskuisten itsemurhaiskujen taustavoimaksi epäiltyä Osama bin Ladenia. Rumsfeldin mukaan terrorismin vastainen operaatio on tuottanut "merkittävää tulosta". Hänen mukaansa ilmaiskuja jatkettaneen marraskuun puolivälissä alkavan muslimien paastokuukauden aikana terrori-iskujen uhan takia.

Yhdysvaltojen tueksi asettunut Pakistanin presidentti Pervez Musharraf varoitti vierailun aattona pommitusten saattavan johtaa vastalauseiden aaltoon muslimimaissa. Rumsfeld pysähtyi viikonlopun kiertomatkallaan ennen Pakistania Tadzhikistanissa ja Uzbekistanissa.

Lisätuesta Yhdysvaltain operaatiolle ei tietoa

Rumsfeld ei kertonut oliko hän saanut Afganistaniin rajoittuvien maiden johtomiehiltä uusia lupauksia tuesta Afganistanin operaatiolle. Yhdysvalloilla on ennestään tuhatkunta erikoissotilasta Uzbekistanissa Hananabadin tukikohdassa Afganistanin rajan pinnassa, mutta Uzbeklistan on ilmoittanut sallivansa ainoastaan hätäapu- ja pelastusoperaatiot maaperältään.

Puolustuslähteiden mukaan Yhdysvallat haluaisi käyttää Hananabadin tukikohtaa myös amerikkalaissotilaiden välietappina ennen siirtymistä Afganistaniin, missä tällä hetkellä on tiettävästi 100-200 erikoisjoukkojen miestä. Tadzhikistan on sallinut ilmatilansa käytön humanitaarisiin lentoihin, ja amerikkalaislähteen mukaan virkamiehet neuvottelevat nyt luvan laajentamisesta koskemaan taistelulentoja.

(MTV3-STT-Reuters-AP-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat