Rumsfeld: Sariinikaasusta ei varmuutta

Yhdysvallat on epävarma Irakista löytyneen tykistöammuksen sisällöstä.

-

Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld on ilmoittanut, ettei irakilaisesta tykistökranaatista löydettyä kaasua ole vielä vahvistettu sariiniksi. Rumsfeldin mukaan kranaattia tutkitaan tarkasti ja vasta tulosten saatua ryhdytään suunnittelemaan jatkotoimia.

Rumsfeld vakuuttaa, että Yhdysvallat joutuu pohtimaan turvallisuuskysymyksiä tarkemmin, jos näyte varmistuu sariiniksi.

Yhdysvallat kertoi eilen löytäneensä Irakista tykistökranaatin, joka sisältää tappavaa sariini-hermokaasua. Tykistönkranaatti oli asetettu tienvarsimiinaksi. Jos aine osoittautuu sariiniksi on kyseessä ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat kertoo löytäneensä aseita, joiden olemassaololla se perusteli sodan aloittamista.

CIA: Rumsfeld ei hyväksynyt kiisteltyjä kuulustelumenetelmiä

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA kiistää New Yorker-lehden viimeviikkoiset väitteet, joiden mukaan Rumsfeld olisi hyväksynyt kiisteltyjen kuulustelumenetelmien käytön Irakissa.

CIA:n edustaja ilmoittaa, että lehden väitteet hallinnon salaisesta operaatiosta vankien pehmittämiseksi ovat "perustavanlaatuisesti vääriä".

New Yorkerin toimittaja Seymour Hersh kertoi viime viikolla useisiin Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisiin viitaten, että Pentagon olisi tiennyt irakilaisvankien nöyryyttämisestä ja fyysisestä pakottamisesta kuulusteluiden yhteydessä.

Puolustusministeriö tyrmäsi Hershin väitteet jo viikonloppuna sanoen, että artikkeli vilisee virheitä ja monet siinä esitetyt asiat perustuvat arvailuihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat