Mainos

Ruandan kansanmurhista kaksi kuolemantuomiota

Ruandalainen tuomioistuin langetti tänään kaksi kuolemantuomiota vuoden 1994 kansanmurhasta. Kuolemaan tuomittiin entinen sairaanhoitaja Deogratias Bizimana ja hallintovirkailija Egide Gatanazi. Ruandan radion mukaan he johtivat joukkomurhiin syyllistyneitä hutujen kuolemanpartioita.

Miehillä on 15 päivää aikaa valittaa tuomiosta. Ankarasta tuomiosta päätettiin neljä tuntia kestäneen kuulustelun jälkeen. Syytetyille ei annettu mahdollisuutta käyttää puolustusasianajajia, vaan tuomiot langetettiin lukuisten silminnäkijäkuvausten nojalla.

Vuoden 1994 kansanmurhassa surmattiin arviolta 800 000 tutsia ja maltillista hutua. Syytettä ja oikeuskäsittelyä odottaa Ruandan vankiloissa vielä noin 90 000 ihmistä.

Ihmisoikeusryhmät ovat tervehtineet tyydytyksellä oikeudenkäyntien aloittamista, mutta samalla ne ovat arvostelleet mm. sitä, ettei syytetyillä ole oikeutta asianajajaan.

Hutupakolaisten etuja ajava ryhmä on puolestaan tuominnut oikeudenkäynnit. Ryhmän mukaan naapurimaista kotiin palanneita hutuja vastaan on esitetty tekaistuja syytteitä sen vuoksi, että heidän omaisuutensa on haluttu takavarikoida.
(STT-Reuter-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.