RSL COM tuo markkinoille oman GSM-liittymän

Amerikkalainen RSL COM Finland tuo keväällä markkinoille oman GSM-liittymän. Verkon toimintaan se vuokraa valtion pääosin omistamalta Soneralta. Yhtiöiden yhteisestä sopimuksen arvoa ei julkisteta. Näin RSL COM Finlandista tulee ensimmäinen verkko-operaattoreista riippumaton matkaviestinnän palveluoperaattori. Palvelu kattaa koko maan.

Toimitusjohtaja Tuomi Kiesvaaran mukaan ainakin ensi vaiheessa yhtiö hakee asiakkaita erityisesti pienistä ja keskisuurista yrityksistä, koska yhtiö on myös muussa toiminnassa keskittynyt tähän ryhmään. Koska RSL COM Finland käyttää Soneran verkkoa, liittymän tunnus on sama kuin Soneralla eli 040. Soneran liittymistä se erotetaan seuraavalla numerolla, joka on 9.

Tätä nykyä vain Sonera ja Radiolinja toimivat koko maan kattavina matkapuhelinoperaattoreina. Kummallakin on omat verkot. Kiesvaara lupaa RSL COM Finlandin tarjoavan liittymän kilpailukykyiseen hintaan, mutta lopullinen hinnasto julkistetaan vasta myöhemmin keväällä. Hänen mukaansa se on tarkoitus rakentaa yhden hinnan periaatteelle, koska monet valittavat nykyisiä hintaviidakkoja. Kiesvaara arvioi, että toiminta päästäneen aloittamaan huhtikuussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat