Röyhkeitä kavallusepäilyjä seurakunnassa – vapaaehtoisten palkkio ja kolehtivarat vietiin

Espoon seurakuntayhtymän viraston työntekijän epäillään kavaltaneen postimerkkejä ja postimaksukuoria yli 100 000 euron edestä vuosina 2006–2010.

Seurakuntayhtymän mukaan poliisi on saanut valmiiksi tapauksen esitutkinnan, jossa työntekijää epäillään törkeästä kavalluksesta.   

Seurakuntayhtymä kertoo tiukentaneensa tilausten seurantaa paljastuneen tapauksen jälkeen, jolloin esiin on tullut myös kaksi pienempää väärinkäytöstä.

Toisessa kavallus kohdistui vapaaehtoisten palkkioksi tarkoitettuihin lahjakortteihin ja toisessa kolehtivaroihin.  

Lahjakortteja kavaltanut tuomittiin sakkoihin kavalluksesta, ja hänen työsuhteensa purettiin.

Kolehtihaavitapauksessa tuomio tuli lievästä kavalluksesta, ja epäilty irtisanoutui itse tutkinnan aikana. Kyse oli molemmissa tapauksissa muutamista sadoista euroista, joista osa saatiin takaisin.  

Lue myös:

    Uusimmat