Rovaniemellä kriisiapua annettiin jo yöllä

Rovaniemen viimeöisellä ampumisvälikohtauksella oli useita kymmeniä silminnäkijöitä. Monen nuoren yökerhoilta päättyi järkyttävään näkymään.

Rovaniemeläismies ampui kahta ihmistä yökerhon edustalla viime yönä. Toinen kuoli, toisen vammat ovat vakavat. Rovaniemeläismies ampui myös itsensä. Yökerhon edessä tapahtuneessa välikohtauksessa loukkaantuneen miehen vammat ovat vakavat. Loukkaantunut on hoidossa Lapin keskussairaalan teho-osastolla. Häenllä ei ole enää välitöntä hengenvaaraa.

- Osa nuorista näki tapahtuman sen kaikessa kauheudessaan, ja se on ollut heille todella suuri järkytys. Monen kohdalla on ollut kyse tuttavasta tai hyvästä ystävästä, Rovaniemen poliisin kriisityöntekijä Sisko Koskenniemi kertoo.

Jatkoavusta jo sovittu

Akuutin kriisiavun antaminen aloitettiin heti aamuyöllä, ja sitä jatkettiin seuraavaan päivään asti. Poliisin sosiaalityöntekijän lisäksi kriisiryhmään osallistuivat Rovaniemen turvakodin kriisityöntekijä sekä Rikosuhripäivystyksen työntekijä.

- Jokaisen kohdalla on sovittu jatkotoimenpiteistä. Aikatauluistakin on sovittu kunkin henkilön omien toiveiden mukaan, Koskenniemi sanoo.

Silminnäkijöiden lisäksi kriisiapua on annettu ravintolan työntekijöille sekä uhrien lähiomaisille.

Lue myös:

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat