Roskisruuan käytöstä epäillyn turkulaisravintolan asia syyttäjälle

Turun keskustassa toimivan ravintolan epäilleen hakeneen ainakin kiinankaalia samassa korttelissa sijaitsevan elintarvikeliikkeen biojäteastiasta.

Roskalaatikosta otetun ruuan käytöstä epäillyn turkulaisravintolan asia siirtyy syyteharkintaan. Turun poliisi sai esitutkinnan valmiiksi tänään. Ravintolan pitäjiä ja henkilökuntaa epäillään terveysrikoksesta ja alkoholirikkomuksesta.

Poliisi ryhtyi tutkimaan ravintolaan toimintaa elokuussa, kun kaupungin terveysviranomaiset tekivät tutkintapyynnön. Myös poliisi oli saanut asiasta nimettömän vihjeen. Keskustassa toimivan ravintolan epäilleen hakeneen ainakin kiinankaalia samassa korttelissa sijaitsevan elintarvikeliikkeen biojäteastiasta.

Poliisin mukaan viranomaiset ovat tehneet ravintolaan useita tarkastuksia. Esitutkinnassa selvitettiin myös tarkastusten vaikutusta ravintolan toimintaan vuosina 2000-2004. Poliisi ei edelleenkään paljasta ravintolan nimeä, vaikka jotkut keskustan ravintoloista ovat olleet huolissaan asiakaskadosta.

Terveysrikoksesta voidaan tuomita sakkoja tai korkeintaan kuusi kuukautta vankeutta. Vastaavaa tapausta ei tiettävästi Suomessa ole ennen tullut ilmi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat