Roskia keräävä pariskunta sai kutsun itsenäisyyspäivän vastaanotolle - nainen putosikin kaivoon

Tamperelainen Erkkilän pariskunta on käynyt viime päivinä läpi tunteita huipulta pohjalle, kirjaimellisesti.

Kaksikko on Tampereella tunnettu siitä, että he keräävät vapaaehtoisesti roskia pitääkseen kaupungin puhtaana. Hyvänteosta seurasi yllättävä palkinto - he saivat postissa kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle Tampere-talolle.

Muutamia päiviä myöhemmin, viime lauantaina, rouva Erkkilä kohtasi toisenlainen yllätyksen.

- Vaimoni putosi kannen läpi perusvesikaivoon. Hän virui kaivossa noin 20 minuuttia täysin avuttomassa tilanteessa. Kaikki voimani ponnistaen sain hänet vedetyksi ylös, jonka jälkeen hälytin naapurit todistamaan tapahtunutta, kertoo puoliso Ilkka Erkkilä.

Pariskunta asuu kerrostalossa, jossa oli havaittu viemäritukos. Tukoksen vuoksi taloyhtiön kellarikerroksessa sijaitsevassa varastossa ryhdyttiin toimenpiteisiin.

- Varastokoppimme oven alla oleva kaivonkansi murjottiin auki. Viemäritukoksen aiheuttajaksi paljastui viemäriputkeen joutunut, noin puoli metriä pitkä kakkosnelonen sekä epämääräinen tiivistenauha, kuvaa Erkkilä.

Työt etenivät, mutta kaivon valurautaista kantta ei oltu pistetty takaisin paikoilleen.

- Koska välikannen päällä oli jonkinlaisia teknisiä laitteitta ja sähkökytkentöjä, en arvannut itsekään laittaa luukkua paikoilleen, vaan oletin työvaiheiden olevan kesken, jatkaa varastossa töiden etenemistä seurannut Ilkka Erkkilä.

Hän oli myös huomauttanut sijoiltaan olevasta kaivonkannesta.

Itsenäisyyspäivän juhliin "talvisodan hengessä"

Lauantaina Kaija Erkkilä oli mennyt kellarikerroksessa sijaitsevaan varastoon hakemaan jatkojohtoa, kun onnettomuus sattui.

- Se oli humps vaan! Se tapahtui silmänräpäyksessä ja samassa lojuinkin jo kaivon pohjalla. Katsoin ylöspäin, mutta aukko oli niin korkealla, että en onnistunut kipuamaan ylös, kertoo nainen onnettomuudestaan.

- Se oli yli kaksi metriä syvä kuilu, missä ei ollut tikkaita. Huusin apua, mutta ei minua kukaan kellarista tietenkään kuullut.

Rouva kertoi ajatelleensa, että hänen puolisonsa huolestuu ennemmin tai myöhemmin, kun varastokäynti kestää.

- Muistan Ilkan kasvot ikuisesti, kun hän näki minut siellä kaivossa. Hänen avullaan pääsin sitten pois ja lähdimme käymään ensiavussa. Pintaruhjeilla selvittiin, oikea käsi on hieman liikejäykkä ja nilkasta venhähtivät nivelsiteet, mutta pahemminkin olisi voinut käydä, sanoo Kaija Erkkilä.

Vaikka ruhjeita ja naarmuja on edelleen, pariskunta osallistuu itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin. Lisäksi rouvan asu peittää ruhjeista suurimman osan.

- Sisulla ja särkylääkkeillä, talvisodan hengessä me menemme Tampere-talolle. Minä en valita, nauraa rouva Erkkilä.

Pariskunta teki rikosilmoituksen asiasta. Poliisi kertoi, että asiaa ryhdytään todennäköisesti tutkimaan työturvallisuuden laiminlyöntinä.

 

Lue myös:

    Uusimmat