Roskapankkisuunnitelma menossa uusiksi

Yhdysvaltain hallitus on rukkaamassa uusiksi 700 miljardin dollarin roskapankkisuunnitelmaansa rahoitusmarkkinoiden rauhoittamiseksi.

Samaan aikaan johtavat teollisuusmaat ovat keskustelleet toimista maailmanlaajuisen finanssikriisin taltuttamiseksi.

Valtiovarainministeri Henry Paulsonin mukaan hallitus voisi tarpeen vaatiessa ostaa myös eri rahoituslaitosten osakkeita markkinakaaoksen pysäyttämiseksi.

Alun perin roskapankkiin oli tarkoitus siirtää pankkien ongelmasaatavia ja niiden vakuutena olevaa omaisuutta.

- Teemme sen tehokkaalla tavalla. Uskokaa minua, emme haaskaa aikaa, työskentelemme ympäri vuorokauden, Paulson sanoi myöhään eilen G7-ryhmän kokouksen jälkeen.

G7-maiden valtiovarainministerit sopivat kokouksessaan käyttävänsä "kaikkia tarvittavia keinoja" suurimpien pankkien tukemiseksi ja luottomarkkinoiden helpottamiseksi.

Analyytikkojen mukaan kokouksessa ei kuitenkaan sovittu mistään käytännön toimista, eikä päätösten uskottu rauhoittavan osakemarkkinoita.

Pahinta talouskriisiä vuosikymmeniin puidaan viikonvaihteessa myös Kansainvälisen valuuttarahaston, Maailmanpankin ja euromaiden johtajien kokouksissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat