Roskapankkisopu saattaa laskea suomalaistenkin korkoja

Roskapankkisopu Yhdysvalloissa voi laskea myös eurooppalaista korkotasoa.Näin roskapankkisopu saattaa vaikuttaa myös suomalaisten asuntolainojen korkoihin. Luotonannosta vastaava johtaja Aki Palo Sampo Pankista kertoo, että roskapankkisovun uskotaan rauhoittavan rahamarkkinoiden häiriötilannetta ja vähitellen normalisoivan sen.

- Jos pankkien keskenäinen epäluottamus vähitellen poistuu, niin pankkien jälleenrahoituksen viitekorko Euribor voi periaatteessa jonkun verran laskea, Palo sanoo.

Kun asuntovelallisen laina kiinnitetään viitekorkoon, Yhdysvaltojen roskapankin vaikutus näkyy viitekorossa 0,5 - 0,3 prosentin laskuna, Palo arvioi.

- Pankkien jälleenrahoituskustannuksissa on kuitenkin edelleen paineita. Jos yleinen suhdanne jatkuu laskevana, pankkien jälleenrakennuskustannukset pysyvät vielä huomattavastikin korkeampina kuin vielä keväällä. Näin uusien asuntoluottojen marginaalit tulevat olemaan korkeammalla tasolla kuin aikaisemmat marginaalit. Tähän ei minun nähdäkseni ole olemassa mitään helpotusta.

Yhdysvaltojen roskapankki näkyy suomalaisten asuntovelallisten kukkarossa viiveellä. Ensimmäinen viive tulee siitä, miten nopeasti roskapankki saadaan toimimaan. Lisäksi rahoitusmarkkinoiden luottamuksen palautumiseen vaikuttaa Sampo pankin Aki Palon mukaan myös kaikki muu, mitä maailmassa ja etenkin Yhdysvalloissa tapahtuu. Roskapankki parantaa kuitenkin markkinoiden akuutin epäluottamuksen.

- Olemme riippuvaisia muusta maailmasta, ja ennusteet kertovat nyt hitaasta kasvuvaiheesta. Yritysten kasvuodotukset ovat selvässä laskussa ja paineet toiminnan tehostamiseen kasvavat, Palo selvittää.

Raha kallistuu varsinkin silloin, kun kysymys on taloudelliselta tilanteeltaan heikommista ihmisistä tai vakuudettomista luotoista. Palo neuvookin uusien asuntolainojen ottajia hajauttamaan lainansa viitekoron.

- Oikean viitekoron tietäminen on varsin hankalaa. Jos on isohko asuntolaina, koko lainamäärää ei kannata sitoa yhteen viitekorkoon. Hajautusidea on korkoriskin osalta yksinkertaisin sääntö.

- Uusien velallisten kannattaa miettiä, kuinka pitkään viitekorkoon lainansa sitoo. Käyttääkö kolmen vuoden vai 12 kuukauden jakoa vai käykö korkosuojausmenetelmiä, kuten kiinteää korkoa. Lainanottohetken nimelliskorko ei välttämättä ole halvin ratkaisu koko laina-ajalle.

Palon mielestä lainaa uskaltaa kuitenkin edelleen ottaa. Hän muistuttaa, että velkaa mitotettaessa pitää joka tapauksessa ottaa huomioon, että korot tai oma kulutaso voivat nousta. Pieni pelivara pitää aina pitää. Palon mukaan halvan lainarahan aika on kuitenkin auttamattomasti ohi.

Lue myös:

    Uusimmat