Rosberg: Nautinto olla osa tällaista tallia

Bahrainissa F1-testipäivän kärkiajan tiistaina kellottanut Mercedes AMG -kuljettaja Nico Rosberg kertoi päivän tuottaneen hyviä tuloksia.

Rosberg urakoi ensimmäisenä testipäivänä Sakhirin radalla kaikkiaan 121 kierrosta. Mersu-kuski oli päivän sujumiseen erittäin tyytyväinen.

- Päivän päätavoite oli kokeilla autossa erilaisia säätöjä ja oppia tuntemaan renkaita paremmin. Niiden kanssa riittää aina opeteltavaa, joten tässä mielessä päivä oli tuottelias. Teimme töitä myös jarrujen kanssa, koska kyseisellä osa-alueella en ole tällä hetkellä autoon täysin tyytyväinen, Rosberg kuvaili testipäivän antia.

Mercedeksen ylivoima kauden kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa on ollut musertavaa. Rosberg kuitenkin muistuttaa, että parantamisen varaa löytyy aina.

- Meillä on takana muutama onnistunut viikko radalla, mutta maksimaalista suorituskykyä ei voi koskaan saavuttaa. Sitä löytyy aina lisää. Teemme jatkuvasti töitä parantaaksemme autoa ja myös itseämme kuljettajina. On sanottava, että talli tekee auton kanssa kaikin puolin fantastista työtä, Rosberg kiitteli.

- Luotettavuus, auton ja sen voimanlähteen suorituskyky ovat kaikki kohdallaan. On nautinto olla osa tallia, joka omaa näin positiivisen suunnan, Rosberg lisäsi.

Lue myös:

    Uusimmat