Rööperi menestyy yhä

Peter Frantzén ja Kari Hietalahti Aleksi Mäkelän Rööperi-elokuvassa.

Aleksi Mäkelän ohjaama Rööperi jatkaa erinomaista menestystä. Toisena viikonloppuna sen näki miltei 40 000 katsojaa. Rööperi on ylivoimaisesti suosituin elokuva tällä hetkellä Suomessa ja sillä on koossa nyt 105 521 kävijää.

Toiseksi katsotuin kotimainen oli ulkomailla elokuvateattereissa jo yli miljoona katsojaa kerännyt koko perheen animaatioseikkailu, Kari Juusosen ja Michael Hegnerin ohjaamaNiko - lentäjän poika. Sillä on 214 345 katsojaa. Elokuva tuli ensi-iltaan 10. lokakuuta 2008.

Muut kotimaiset eivät enää mahtuneet kymmenen katsotuimman elokuvan joukkoon.

Seuraava kotimainen ensi-ilta on perjantaina, kun Lenka Hellstedtin ohjaama draamakomedia Maata meren alla aloittaa valkokankailla 20 kopiolla. Elokuva perustuu Riikka Ala-Harjan samannimiseen romaaniin. Osin Berliinissä kuvatun elokuvan pääosissa ovat Amira Khalifa, Matti Ristinen, Marja Packalén, Leena Uotila, Jarkko Niemi, Annika Ernst ja Ismail Sahin.

Perjantaina ensi-iltaan tulee myös Annika Grofin ohjaama dokumentti Liikkumavara, joka kuvaa eduskunnan valiokuntatyöskentelyä terveyskeskus- ja päivähoitomaksujen korotuksen valmistelussa.

Viikonlopun toiseksi katsotuin elokuva oli edelleen vampyyrifantasia Twilight - Houkutus, joka kokosi kolmantena viikonloppunaan 13 457 kävijää. Baz Luhrmanin ohjaama Australia oli kolmas 8 663 katsojallaan. Elokuvan pääosissa ovat Australian mahtavan luonnon ohella Nicole Kidman ja Hugh Jackman.

Lue myös:

    Uusimmat