Rooman rottaongelman ratkaisuksi ehdotetaan puolta miljoonaa kissaa – eikä ihan mitä tahansa katteja

Roomassa pormestariehdokas on luvannut ratkaista kaupungin rottaongelman 500 000 kissan avulla. Asiasta uutisoivat muun muassa Adnkronos ja The Local.

Pormestarikisaan osallistuva Antonio Razzi kertoi ratkaisustaan rottaongelmaan aiemmin tällä viikolla.

– Yksi suunnitelmani avainkohdista on vapauttaa kaupunki rottainvaasiosta, mutta aika on loppumassa. Joka päivä niitä on lisää ja lisää.

Mikäli Razzi valittaisiin pormestariksi, aikoisi tämä tuolloin tuoda Roomaan puoli miljoonaa kissaa Aasiasta.

– Olen tehnyt jo suunnitelman kissojen tuomisesta, jotka sitten sijoitettaisiin strategisiin kohtiin ympäri kaupunkia.

Razzin mukaan tarkoitus ei kuitenkaan ole pistää kissoja elämään kaupungissa villinä.

– Ne voisivat asua Rooman ihanien kissamummojen kanssa. Voisimme jopa tarjota pientä tukea niille, jotka ottaisivat niitä huostaansa.

Twitterissä Razzin ehdotus rottaongelman ratkaisemisesta aasialaiskissoilla on otettu vastaan ilakoiden.

Roomassa vapaana elävien kissojen määrä kääntyi laskuun 80-luvun loppupuolella, jolloin astui voimaan käytäntö katukissojen kastroimisesta. Sittemmin kaupungin rottaongelma on räjähtänyt käsiin. Asiantuntijat arvioivat, että Roomassa on nykyään noin kuusi miljoonaa rottaa, eli yli kaksi rottaa jokaista asukasta kohti.


Lue myös:

    Uusimmat