Rooma valmistautuu paavin hautajaisiin

Italia on varautunut Paavin hautajaisiin ennennäkemättömin turvatoimin, jotka on määrä kiristää äärimmilleen hautajaispäivänä.

Paavia hyvästelemään saapuneita pyhiinvaeltajia tulvii Roomaan. Viranomaiset ovat pyytäneet ihmisiä pysymään poissa keskustasta. Rooman poliisipäällikön Achille Serran mukaan kaupunkiin on saapunut paavi Johannes Paavali II:n viime lauantaisen kuoleman jälkeen neljä miljoonaa ihmistä, ja lisää tulijoita virtaa kaupunkiin maitse ja lentäen Euroopasta ja muualta maailmasta. Yksin paavin synnyinmaasta Puolasta odotetaan kahta miljoonaa kävijää, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Italia on pyytänyt ihmisiä luopumaan aikeista tehdä pyhiinvaellus paavin ruumiin äärelle. Pyhiinvaeltajia on kehotettu menemään heitä varten rakennetulle leirille, joka sijaitsee kaupungin laidalla.

Rooma täyttyi pyhiinvaeltajista jo eilen, ja valtavat jonot ulottuivat Vatikaanista aina Tiber-joen silloille asti. Kaupunki on suistumassa kaaokseen väkimäärän takia.

Tänään Vatikaani julkistaa paavin testamentin. Testamentin julkistuksen yhteydessä odotetaan tietoa siitä, kenet paavi nimitti salaisesti kardinaaliksi toissa vuonna.

Jonoihin ei enää pääse

Viime yönä viranomaiset päättivät, että uusia tulijoita ei enää päästetä jonoon, koska kaikki eivät yksinkertaisesti ehdi hyvästellä paavia Pietarinkirkossa ennen huomisia hautajaisia. Jonotus oli venynyt jopa 15-tuntiseksi.

Jonojen katkaiseminen aiheutti sulkujen taakse jääneiden keskuudessa protestointia ja osa väestä yritti päästä väkisin takaisin jonoon.

- Häpeä Italialle, jotkut huusivat.

- Heidän olisi pitänyt varoittaa meitä. Tulimme junalla tänne. Meillä on oikeus nähdä hänet, kuten Bush (Yhdysvaltain presidentti) ja muut, puolalaista ryhmää luotsannut Antonio Fabri harmitteli.

Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin seurue oli viety autoilla vain hetkeä aiemmin Pietarinkirkolle, jossa he kävivät hiljentymässä paavin ruumiin äärellä. Sisällä Pietarinkirkossa tavalliset ihmiset eivät saa pysähtyä paavin ääreen, vaan ihmisvirta vie koko ajan eteenpäin. Arkun ääreen saavat polvistua vain harvat, kuten presidentti Bush seurueineen.

Ruumin vierestä on kuljenut jo yli miljoona ihmistä sen jälkeen, kun kirkko avattiin yleisölle maanantaina.

Kirkko suljetaan illalla hautajaisvalmisteluja varten

Viranomaiset varoittivat jo aiemmin sulkevansa jonot illalla. Toimenpidettä perusteltiin sillä, että vain jonoon mahtuneilla on mahdollisuus päästä kirkkoon ennen kuin se suljetaan tänä iltana kello 23 Suomen aikaa. Tuolloin tilassa aloitetaan hautajaisten valmistelut.

Paavi haudataan huomenna. Tilaisuus alkaa aamupäivällä kello 11 Suomen aikaa. Hautajaisista odotetaan lähihistorian suurinta väen kokoontumista. Armeija on komennettu poliisin avuksi järjestyksenpitoon, ja pyhiinvaeltajia on ohjattu väliaikaisiin majapaikkoihin, liikennettä on rajoitettu ja arvovieraiden vuoksi turvatoimia tiukennetaan.

Hautajaisiin osallistuu 70 presidenttiä tai pääministeriä, kymmenkunta kuningasta ja kuningatarta ja uskonnollisia johtajia ympäri maailman. Hautajaisvieraiden joukossa ovat mm. Britannian kruununprinssi Charles, Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sekä Iranin presidentti Mohammad Khatami.

Suomea paavin hautajaisissa edustavat pääministeri Matti Vanhanen, arkkipiispa Leo ja arkkipiispa Jukka Paarma. Seurueeseen kuuluu myös Suomen Sveitsin-suurlähettiläs Antti Hynninen. Perinteisesti Suomea Bernissä edustava suurlähettiläs on akkreditoitu myös Vatikaaniin. Ryhmä matkustaa Roomaan huomenna aamulla ja palaa takaisin kotimaahan illalla.

Rooma sinetöidään ennennäkemättömin turvatoimin

Italia varautuu paavi Johannes Paavali II:n hautajaisiin ennennäkemättömin turvatoimin, jotka on määrä kiristää äärimmilleen hautajaispäivänä perjantaina. Italian sisäministerin Beppe Pisanun mukaan turvatoimet ovat niin vaikuttavat "ettei niille löydy vertaa historiassa".

Yksityisautoilu Roomassa kielletään aamukahdesta ainakin iltakuuteen. Kaikki virastot ja koulut pysyvät suljettuina. Toinen Rooman lentokentistä, Ciampino, pysyy suljettuna perjantaihin puoleenyöhön saakka. Lentojen määrä toiselta kentältä, Fiumicinosta, taas vähenee noin 30 prosenttiin normaalista, koska koko Rooman ilmatila on suljettu siviililiikenteeltä.

Ilmatilaa valvotaan Awacs-tutkakoneilla ja F-16-hävittäjillä. Awacs-koneet pysyvät ilmassa jatkuvasti ja ne myös tankataan ilmassa Boeing 707 -tankkerikoneella. Jos tästä huolimatta joku onnistuu Rooman ylle pääsemään, konetta odottavat Hawk- ja Spada-ilmatorjuntaohjuspatteristot, joita on sijoitettu kaupungin ympärille.

Strategisesti tärkeisiin kohteisiin ympäri kaupunkia on sijoitettu tuhat tarkka-ampujaa. Kaikkiaan hautajaisia turvaamassa on 10000 poliisia ja sotilasta.

(MTV3-AFP-STT-Reuters)

(Huomenta Suomen uutiset 07.04.2005)

(Kymmenen uutiset 07.04.2005)

Lue myös:

    Uusimmat