Ronn Moss vihjaili Suomen-vierailunsa syystä Huomenta Suomessa

Kauniista ja rohkeista tuttu komistus Ronn Moss saapui Suomeen yllätysvierailulle viikonloppuna. Mies raotti vierailunsa taustoja pistäytyessään tiistaina Huomenta Suomen lähetyksessä.

Näyttelijä Ronn Moss viettää tällä hetkellä aikaa Suomessa. Viikonloppuna Helsinkiin saapunut Kauniit ja Rohkeat -tähti on viime päivien aikana nähty muun muassa ostoksilla Pasilassa sijaitsevassa kioskissa, jalkapallo-ottelussa ja Yoko Onon keikalla. Näyttelijän vierailun syy on toistaiseksi ollut hämärän peitossa, mutta vieraillessaan tiistaina Huomenta Suomessa mies suostui hieman valottamaan asiaa.

– Joudun pitämään vierailuni syyn vielä mysteerinä, koska kyse on mysteeriprojektista. Se tulee olemaan todella hieno ja uskon että ihmiset tulevat pitämään siitä kovasti, mies paljasti.

Lauri Karhuvaaran sinnikkäistä suostutteluista huolimatta Moss pysyi tiukkana eikä suostunut tarkemmin kuvailemaan, mistä projektista oli kyse. Mies vetosi siihen, että asian täytyi säilyä yllätyksenä. Lopulta tähti suostui kuitenkin monien mutkien kautta myöntämään, että kyseessä on tv-projekti ja että mies tultaisiin sen tuloksena näkemään Suomen televisiossa.

– Kyllä. Luulen että se on mahdollista, mies hymyili vilkuillen salamyhkäisesti ympärilleen.

Tähti viettää Suomessa sanojensa mukaan aikaa sekä maisemista nauttien että liikeasioissa. Liiketoimiinsa viitatessaan Moss tarkoitti rock-bändiään. Näyttelijä paljasti yhtyeensä toivovan, että se voisi jopa joskus tulevaisuudessa aloittaa Euroopan-kiertueen Suomesta.

(MTV3 )

Lue myös:

    Uusimmat