Ronan Keating: Olen ollut kiltti poika!

Viime vuonna pettämisestä kiinni jäänyt Boyzone-komistus Ronan Keating vakuuttaa, että on ollut kiltisti kiertueellaan.

Seitsemän kuukauden salasuhteesta Boyzonen taustatanssijan kanssa kiinni jäänyt laulaja Ronan Keating, 34, ei hairahtele enää vaimonsa viereltä. Tähti vakuuttaa, että viimeisin kiertue bändin kanssa on mennyt kilteissä tunnelmissa.

– Olen ollut kiltti poika tällä kiertueella. Olen mennyt nukkumaan aikaisin, Keating vakuuttaa.

Viime vuonna Keatingin Yvonne-vaimo jätti miehensä hetkellisesti kuultuaan tämän pettäneen, mutta nyt avioliitto on taas voimissaan ja Keating on jättänyt juhlimisen.

– Tämä ei ole ollut bilekirtue, mutta olen nauttinut siitä. Minulle se on ollut rankkaa henkisesti ja fyysisesti.

Kiertueelleen Keating on haalinut seuraa perhestään. Vaimo ja parin kolme lasta ovat seuranneet perheenpäätä tien päälle niin usein kuin mahdollista.

– Perheeni on osallistunut melkein jokaiseen viikonloppuesitykseen, sillä lapset ovat koulussa arkisin, Keating selittää.

Keating kertoo, että muidenkin bändin jäsenten vaimot ja lapset ovat osallistuneet kiertueelle.

Joukosta on uupunut vain vuonna 2009 menehtynyt Boyzone-laulaja Stephen Gately.

MTV3/Helmi

Lähde: femalefirst.co.uk

Kuva: Splash

Lue myös:

    Uusimmat