Romney myönsi kohukommenttinsa vääräksi

Republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romney myöntää, että hänen kohukommenttinsa valtion tuella elävistä amerikkalaisista "oli täysin väärä".

– Sanoin jotain, joka oli täysin väärin. Koko elämäntyöni osoittaa minun välittävän sadasta prosentista. Koko kampanja on suunnattu sadalle prosentille, ja kun minusta tulee presidentti, aion auttaa sataa prosenttia, Romney luetteli.

Romney sanoi toukokuussa Floridassa pidetyssä yksityisessä varainkeruutilaisuudessa, että 47 prosenttia äänestäjistä on riippuvaisia hallituksesta, eikä siksi äänestä häntä. Kommentin katsottiin lähes tuhonneen Romneyn kampanjan kun se vuoti julkisuuteen.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama hyökkäsi puolestaan omassa vaalitilaisuudessaan kovin sanoin Romneya vastaan. Toissapäiväisen vaaliväittelyn selkeästi hävinnyt Obama sanoi vastustajansa peitelleen kantojaan.

– Tapasin miehen, joka väitti olevansa Mitt Romney. Hän ei kuitenkaan voinut olla Romney, koska oikea Mitt Romney on matkustanut vuoden ajan ympäri maata luvaten veroleikkauksia rikkaille, Obama sivalsi.

Yhdysvaltain presidentinvaalit pidetään 6. marraskuuta.

(MTV3 - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat