Romaniperhe taivasalla, kaupunki haluaa auttaa

Helsingin kaupunki purki romanileirin uudisrakentamisen tieltä tiistaina. Sen jälkeen poliisi ei ole kuullut romanien liikkeistä. Uutta leiriä ei poliisin mukaan ole syntynyt.

Helsingin kaupungin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä kertoo, että romanien liikkeet ovat kaupungin tiedossa. Räihän mukaan valtaosa noin kolmestakymmenestä häädetystä romanista on majoittuneina yksityisten ihmisten kodeissa tai omissa autoissa.

Räihän mukaan selvittelyn alla on kymmenen hengen porukka, jolla ei ole omaa autoa käytössä.

- Meidän tiedossa on perhe, äiti ja kolme lasta, joilla ei ole omaa autoa käytössä. Olemme kehottaneet heitä ottamaan yhteyttä sosiaalipäivystykseen. Lasten tilanne pitäisi nyt hoitaa, Räihä sanoo.

Jatkossa Räihän mukaan noudatetaan Helsingin kaupunginhallituksen linjausta, jonka mukaan kaupungin alueelle ei saa leiriytyä ja tilapäiseen leiriytymiseen tarvitaan maanomistajan lupa.

- Tärkeintä on, ettei pääse syntymään uusia slummeja. Talvi on tulossa, ja eihän tänne voi kukaan kuolla, Räihä sanoo

Räihä uskoo, että talvi selvitään ilman tilapäismajoitusta. Hän ei myöskään odota suurempaa romanien maahantuloa. Romanikysymyksiä on pyritty ratkomaan EU:ssa, Euroopan Neuvostossa ja romanikerjäläisten lähtömaissa.

- Meillä on kokemuksia ja verkostoja lähtömaihin. En pidä romaniongelmaa niin suurena tällä hetkellä, Räihä sanoo.

Teltat eivät kelvanneet romaneille

Vapaa Katto ry:n tiedottaja Keiju Oksanen sanoo, että pienempiä romanileirejä löytyy varmasti joka paikasta.

- Pienempiä leirejä on ja on aina ollut sosiaalikeskuksen ulkopuolellakin, Oksanen toteaa.

Järjestö etsii uusia tiloja purettavan sosiaalikeskus Sataman tilalle. Oksasen mukaan kaupunki on kuitenkin asettanut ehtoja uuden vuokratilan löytymiselle: taloon ei saa majoittaa romaneja.

- Tällaiseen ehtoon ei tietenkään tule suostua. Kyse on apua tarvitsevista ihmisistä, Oksanen sanoo.

Romanit saivat eilen hakea perhekunnittain Kalasataman leiriin jäänyttä irtaimistoaan, kertoo Kalasataman purkuprojektin johtaja Kari Martikainen Helsingin kaupungin kiinteistöviraston Tilakeskuksesta.

- He kävivät iltapäivällä kaivelemassa telttojaan. Mutta kehotuksista huolimatta eivät ottaneet telttoja mukaan, projektinjohtaja Kari Martikainen sanoo.

Martikaisen mukaan käytäntö on, että pakkaamatta jääneet tavarat menevät kuormalavoille. Leirin matkailuvaunut ja -autot on toimitettu Tattarisuolle, josta ne voi noutaa osoittamalla omistuksen kulkupeliin.

Lue myös:

    Uusimmat