Romanileiri puretaan — lentolippuja ei jaella

Romanileirin purku on määrä aloittaa tänään Helsingin Kalasatamassa. Purkamisen suorittaa Pelastuslaitos, joka ilmoitti jo viime marraskuussa, ettei leirissä voi asua ilman vartiointia.

— Kyseessä on viranomaisten valvontapäätös, sillä leirissä asuminen on hengenvaarallista, sanoo Helsingin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä.

Korvaavaa asuinpaikkaa kaupunki ei romaneille ole osoittamassa. Muutkaan tahot eivät ole vielä esitelleet konkreettisia majoitushankkeita. Räihä ja kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ovat kaupungin kuultavana ensi maanantaina, jolloin asumisasiasta saataneen lisätietoa.

— EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteen mukaan toisesta EU-maasta olevat kansalaiset saavat olla toisessa maassa kolme kuukautta. Kyse on aikuisista henkilöistä, ja heidän on järjestettävä asumisensa itse, Räihä muistuttaa.

Jos romanit ovat avuntarpeessa, Räihä kehottaa romaneita hakemaan apua sosiaalitoimistosta.

— Heidän täytyisi selvitä kyllä omilla tuloillaan.

Matkarahoja ei anneta

Viime talvena romanileiri tyhjennettiin tulipalon jälkeen. Samalla kertaa Helsingin kaupunki lahjoitti romaneille rahaa lentolippuihin kotimaahansa. Tällä kertaa matkarahoja ei jaeta.

— Silloin tilanne oli erilainen. Oli tulossa kovat pakkaset, eikä kukaan voi Helsingissä pakkaseen jäädä. Silloin päätimme antaa matkarahaa.

Tänä keväänä Suomeen on saapunut viitisenkymmentä romanikerjäläistä. Räihä uskoo, että määrä lisääntyy vielä.

— Kesän aikana nähdään, mitä tapahtuu.

Räihä kävi keskustelua romaniasioista Romanian valtiosihteerin kanssa Helsingissä alkuviikosta. Suunnittelutyöt romanien osalta on aloitettu.

— Kyllä heillä on siellä strategisia suunnitelmia parantaa romanien koulutusta ja lähtökohtia, mutta prosessi on tietysti hidas ja pitkä, Räihä sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat