Rokotteet nostavat matkan hintaa jopa sadoilla euroilla

Nelihenkisen perheen lomamatka kaukomaille saattaa muodostua selvästi ajateltua kalliimmaksi, kun mukaan lasketaan kohdemaassa tarvittavat rokotteet. Esimerkiksi Afrikan Gambiaan hankittavat välttämättömät estolääkitykset ja rokotteet maksavat apteekissa kahdelta aikuiselta ja kahdelta kouluikäiseltä lapselta yhteensä jopa kuusisataa euroa.

Infektiolääkäri Heli Siikamäen mukaan malarian estolääkitys, A-hepatiittirokote ja keltakuumerokote ovat trooppisessa Afrikassa välttämättömiä. Hän ei jättäisi niitä ottamatta.

- Surullisia tapauksia tulee vuosittain, kun on lähdetty ilman malarian estolääkitystä esimerkiksi Gambiaan ja sitten kotiin palattua sairastutaan ja joudutaan teho-osastolle, Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa työskentelevä Siikamäki sanoo.

Siikamäen mukaan suomalaiset huolehtivat matkailurokotteista pääosin tunnollisesti, mutta joukkoon mahtuu myös niitä, jotka jättävät rokotteet ottamatta.

- Paljon on sellaisia ihmisiä, jotka tulevat kahta päivää ennen matkalle lähtöä vastaanotolle ja sanovat, että ovat lähdössä puoleksi vuodeksi kiertämään Aasiaan, Siikamäki kertoo.

Äkkilähdöt tai raha eivät kuitenkaan ole ainoat syyt, miksi rokotteita ei oteta. Matkailijat eivät Siikamäen mukaan välttämättä ajattele riskejä tai usko saavansa tautia.

Ei kaikkia rokotteita kaikille

Siikamäen mukaan rokotesuosituksia on kahdenlaisia. Esimerkiksi keltakuumerokotetta suositellaan kaikille trooppiseen Afrikkaan tai Etelä-Amerikkaan matkustaville. Lavantauti- ja B-hepatiittirokotetta puolestaan suositellaan vain niille, jotka oleskelevat pitkään riskialueilla tai ovat lähikontaktissa paikallisen väestön kanssa.

- Jokaisen matkailijan kohdalla riskiarvio tehdään sen perusteella, missä aikoo oleskella ja mitä aikoo puuhastella, Siikamäki sanoo.

Hänen mielestään esimerkiksi tavallisen Viron Tallinnan kävijän tai Pärnun kylpylälomailijan ei tarvitse ottaa rokotetta puutiaisaivokuumeen varalta, mutta Saarenmaan telttailijalle se on hyödyllinen.

Tietoa eri maiden riskialueista ja taudeista löytyy esimerkiksi Kansanterveyslaitoksen nettisivuilla olevasta matkailijan terveysoppaasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat