Rokotteesta kieltäytynyt Novak Djokovic kertoo mystisestä sairastumisestaan: "Jouduin hakeutumaan hoitoon"

Novak Djokovic pelasi viime viikolla kauden kolmannen turnauksensa Serbian Belgradissa. Loppuotteluun edennyt kotiyleisön suosikki hävisi lopulta kolmessa erässä Venäjän Andrei Rubleville. Ratkaisuerässä romahtanut serbi arvelee mystisen sairauden vaikuttaneen suoritukseensa.

Finaaliottelu Rublevia vastaan eteni tasaisesti kaksi ensimmäistä erää, mutta kolmannessa serbillä ei ollut mahdollisuuksia. Rublev vei erän pelein 6–0.

Edellisellä viikolla Monte Carlon turnauksessa Djokovic hävisi ensimmäisen ottelunsa niin ikään kolmessa erässä. Tuolloin Alejandro Davidovich-Fokina vei kolmannen erän 6–1.

Djokovic kertoo kuntonsa loppuneen Rublevia vastaan.

– Kuntoni petti kolmannessa erässä. Se ei tuntunut hyvältä. Toisen erän lopusta lähtien oloni tuntui huonolta. Kolmas erä tuntui samalta kuin (edellisellä viikolla) Monte Carlossa. En tiedä, johtuuko tämä sairastumisestani joitain viikkoja sitten, Djokovic sanoi Blickin mukaan.

Djokovic ei tarkenna, mistä hänen "mystisessä sairaudessaan" oli kyse, mutta painottaa, ettei kyseessä ollut koronavirus. Djokovic on kieltäytynyt koronarokotteesta, minkä vuoksi hän ei päässyt osallistumaan Australian avoimiin kauden alussa.

– Enkä halua mennä yksityiskohtiin. Mutta se vaikutti aineenvaihduntaani niin, että jouduin hakeutumaan hoitoon.

– Tällaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin, ei edes urani alussa. Ensin Monte Carlossa, ja nyt täällä.

Ongelmistaan huolimatta Djokovic sanoo olevansa tyytyväinen selvittyään turnauksessa finaaliin saakka. Se lupaa hänen mukaansa hyvää massakauden jatkolle.

Massakauden pääkisa, Ranskan avoimat käynnistyy Pariisissa 22. toukokuuta.

Lue myös:

    Uusimmat