Rohkeat pennut hurmaavat Korkeasaaressa

Isot kissaeläimet, kuten aasianleijona, ovat tärkeitä vetonauloja Korkeasaaressa Helsingissä. Vielä tärkeämpiä vetonauloja ovat ison kissaeläimen pennut.

Korkeasaaressa temmeltää tällaisia nelikuukautisia leijonanpentuja tällä hetkellä kaksi. Ne molemmat ovat uroksia.

Korkeasaaren kuraattori Paula Holma kertoo, että pennut ovat rohkeita ja kokelunhalusia.

- Ne ovat liikkuvaisia ja rohkeita - vaikea kuitenkin vielä sanoa, millaisia niistä isona tulee. Urospennut kasvavat yleensä vähän nopeammin kuin naaraat, Holma kertoo.

Naapurin leijonauros utelias

Naapuritarhan leijonauros on suhtautunut pentuihinsa uteliaasti ja kuuluttaa lauman reviiriä karjahtelemalla.

Leijonaperheen edelliset pennut, 2,5-vuotiaat naaraat, matkustivat viime viikonloppuna tsekkiläiseen eläintarhaan jatkamaan sukuaan.

- 2-vuotiaina nämäkin pennut lähtevät kumpikin omiin tarhoihinsa. Uroksista on kova pula tarhoissa maailmalla eli kyllä näille varmasti hyvät kodit löytyy, Holma vakuuttaa.

Pienet aasianleijonat syövät tällä hetkellä pääasiassa emon maitoa.

- Ne ovat kiinnostuneita myös luista ja jyrsivät mielellään hirven jalkaa, Holma paljastaa.

Aasianleijonia elää Luoteis-Intiassa noin 350 yksilöä. Uhanalaisuutensa takia niiden tarhakantaa pyritään kasvattamaan.

KATSO HUIKEITA PENTUJA

Lue myös:

    Uusimmat