Robinson: Naiset päättämään Afganistanin tulevaisuudesta

YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Mary Robinson vaatii naisia mukaan päättämään Afganistanin tulevaisuudesta.

-Afgaaninaiset ovat todella kärsineet maassa parikymmentä vuotta jatkuneista sodista, Robinson huomautti tänään Helsingissä. Samalla Robinson varoitti, ettei terrorismin vastaisessa sodassa pitäisi lähteä kansalaisten perusoikeuksien heikentämisen tielle.

Robinson on parhaillaan Suomessa kaksipäiväisellä vierailulla, joka on hänen ensimmäisensä. Hän tapasi tänään Helsingissä mm. presidentti Tarja Halosen ja pääministeri Paavo Lipposen.

Robinson sanoi pitävänsä Afganistanin naisten asiaa itselleen tärkeänä. Hän huomautti, että maan asukkaista 60 prosenttia on naisia ja tähdensi samalla tuntemiensa afgaaninaisten kyvykkyyttä. Viisi naista osallistuu Saksassa meneillään oleviin neuvotteluihin, joissa Afganistanin eri etniset ja poliittiset ryhmät pyrkivät päättämään maan tulevasta hallinnosta. -Sotapäälliköt ja muut (Afganistanin) miehet näkyvät televisiossa ja me tiedämme heidän nimensä. Silti ne ovat naiset, jotka yrittävät pitää maan koossa, jotka yrittävät pitää perheet koossa, Robinson sanoi.

Robinson ilmaisi huolensa Mazar-i-Sharifista kantautuneista, surmista ja teloituksista kertovista tiedoista. Hän on toistuvasti sanonut, ettei teloituksiin ja muihin julmuuksiin syyllistyneitä afgaanijohtajia tulisi ottaa mukaan maan uuteen hallitukseen. Robinson asettui myös tukemaan ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin vaatimusta järjestää riippumaton tutkimus Pohjois-Afganistanin vankilakapinasta, jossa kuoli satoja ihmisiä.

Perusoikeuksia suojeltava

Robinson sanoi olevansa huolissaan siitä, että valtiot terrorismin vastaista taistelua käydessään samalla heikentävät kansalaisten perusoikeuksia. -Kehotan erityisesti demokraattisia maita muistamaan, että paras tapa taistella terrorismia vastaan on pitää kiinni näistä arvoista, ihmisoikeusvaltuutettu muistutti. Hänen mukaansa pitkällä tähtäimellä kansalaisoikeudet ovat luja suojamuuri terrorismia vastaan.

-Valtiot voivat myös käyttää terrorismin vastaista taistelua sananvapauden ja poliittisen opposition tukahduttamiseen, Robinson huomautti. Hän kertoi käyneensä Kiinassa aiemmin tässä kuussa ja ottaneensa siellä esille Xinjiangin muslimiväestön eli uiguurien aseman. Syyskuun 11. päivän (Yhdysvaltoihin tehtyjen terrori-iskujen) jälkeen meille uiguurien oikeuksien loukkauksista tulleet valitukset ovat lisääntyneet, Robinson kertoi.

Niin vaikea ja tärkeä kuin Afganistanin tilanne onkin, Robinsonin mukaan se ei saisi jättää pimentoon muita ihmisoikeuskysymyksiä. Pahimpana ihmisoikeusongelmana hän sanoo pitävänsä äärimmäistä köyhyyttä. -Se on pahin ihmisoikeusloukkaus, koska se loukkaa kaikkia ihmisoikeuksia: poliittisia, taloudellisia, kulttuurisia, yhteiskunnallisia. Se vie pohjan yksilön arvolta ja arvokkuudelta, hän huomautti.

Robinson mainitsi myös Afrikan maissa ja muualla maailmassa meneillään olevat etniset konfliktit. Tärkeänä näiden konfliktien ratkaisun ja syrjinnän vähentämisen kannalta hän sanoi pitävänsä Etelä-Afrikassa syksyllä pidettyä YK:n rasismikokousta, jossa hyväksyttiin rasismin vastainen julistus ja toimintaohjelma.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat