Robertson Naton johtajaksi

Britannian puolustusministeri George Robertson on nimitetty sotilasliitto Naton uudeksi pääsihteeriksi.

Naton neuvosto vahvisti iltapäivällä nimityksen, josta 19 Nato-maan suurlähettiläät olivat päättäneet aiemmin tänään. Robertson seuraa tehtävässä espanjalaista Javier Solanaa, joka siirtyy syksyllä EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi johtajaksi.

-Yksi Kosovon konfliktin selkeistä opetuksista on, että Euroopalla on tarve tehostaa sotilaallisia kykyjään, sanoi Robertson lehdistötilaisuudessa muutama tunti nimityksensä jälkeen. Kosovon opetusten lisäksi Robertson korosti länsiliittouman suhteita Venäjään ja Ukrainaan. Hän sanoi myös, että Naton mahdollinen laajentuminen Itä-Eurooppaan on tärkeä osa hänen uutta tehtäväänsä.

Robertsonin nimitystä odotettiin jo maanantaina, mutta nimittäminen siirtyi Belgian, Hollannin ja Kanadan Nato-suurlähettiläiden pyynnöstä. He eivät vastustaneet Robertsonia, mutta halusivat vielä ohjeita omilta hallituksiltaan. Robertson oli ainoa varteenotettava ehdokas sen jälkeen kun Saksan puolustusministeri Rudolf Scharping, jota Yhdysvallat kannatti, kieltäytyi tehtävästä.

Aiemmin julkisuudessa oli mainittu mahdollisina ehdokkaina mm. Britannian liberaalidemokraattien johtaja Paddy Ashdown, Tanskan puolustusministeri Hans Haekkerup ja Puolan ulkoministeri Bronislaw Geremek. Natossa on perinteisesti valittu pääsihteerin virkaan eurooppalainen, kun taas Euroopan joukkojen komentajan tehtävä on ollut amerikkalaisten sotilaiden käsissä.

Pääsihteerin virassa on lisäksi yleensä valittu vuorotellen pohjoisten ja eteläisten Nato-maiden edustajia. Solana ei ole vielä ilmoittanut, koska hän jättää tehtävänsä pääsihteerinä. Yleisesti arvellaan, että tämä tapahtuu syyskuun puolivälissä.

Kosovo-haukka

53-vuotias Robertson on skotti, joka veti tiukkaa linjaa koko Kosovon kriisin ajan. Robertsonia pidetään myös innokkaana Yhdysvaltojen ymmärtäjänä ja kannattajana. Erityisen karismaattisena johtajana ei Robertsonia pidetä. Robertson valittiin työväenpuolueen edustajana parlamentin alahuoneeseen ensi kerra 1978, kun hän oli 32-vuotias. Kosovon kriisi paljasti Robertsonin mukaan sen, että Euroopan Nato-maiden on vahvistettava asevoimiaan.

-Meidän on vahvistettava eurooppalaista pilaria Natossa, Robertson sanoi. Kaksi muuta tärkeää tulevaisuuden tehtävää ovat Robertsonin mukaan Naton laajentaminen ja Venäjän-suhteiden hoitaminen.

Golfia ja valokuvausta harrastava Robertson asuu perheineen - vaimo ja kolme lasta - Dunblanessa, joka nousi uutisotsikoihin 1996, kun pyssymies surmasi siellä 16 koululaista ja heidän opettajansa.

Korkein siviilivirkamies

Pääsihteeri on Naton korkein siviilivirkamies. Hänen tehtävänään on ennen muuta 19 jäsenmaan joskus hyvinkin erilaisten näkemysten yhteensovittaminen. Pääsihteerin valta perustuu paljolti hänen henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa.

Pääsihteerin virka perustettiin vuonna 1952 eli kolme vuotta sotilasliiton perustamisen jälkeen. Pääsihteeri johtaa puhetta Naton tärkeimmässä päättävässä elimessä, Pohjois-Atlantin neuvostossa. Neuvosto on koolla kerran viikossa suurlähettilästasolla ja vähintää kaksi kertaa vuodessa ulkoministeritasolla.
(STT-AFP-DPA)
Mikko Suhonen kertoo uuden Nato-johtajan haasteista.

Lue myös:

    Uusimmat