Robbie Williamsin ikäkriisi: Aion mennä kauneusleikkauksiin

Ensi vuonna 40 vuotta täyttävä popin supertähti Robbie Williams aikoo mennä leikkaukseen.

Robbie Williams on kertonut The Sun-lehdelle ulkonäköpaineistaan. Poikabändistä soolouralle siirtynyttä komistusta on aina seurattu tarkasti ja viime vuosina hän onkin taistellut kilojensa kanssa. Nyt Williams kertoo olevansa huolissaan ulkonäöstään.

– Aion mennä kauneusleikkauksiin, esimerkiksi rasvaimuun ja kasvojenkohotukseen, tämä leuka saa lähteä. Keski-iän kriisi on vaivannut minua jo jonkin aikaa, Williams kertoo lehdelle.

Ensi vuonna Suomeen saapuva Williams on viime aikoina kuitenkin kunnostautunut elämäntapojensa suhteen. Tästä on kiittäminen myös hänen viime vuonna syntynyttä tytärtään.

– Tyttären myötä olen katsonut elämää ja maailmaa eri tavalla. Enää en polta kolmea askia savukkeita päivässä ja menen aiemmin sänkyyn. Kaikkea fyysistä ja psyykkistä.

Williams nauratti yleisöä The Graham Norton show’ssa marraskuussa sillä, että mitä pidempään asuu Los Angelesissa sitä varmemmin tulee jossain vaiheessa menemään kauneusleikkaukseen. Samalla mies myönsi ottaneensa hiuksia tuuheuttavan hiustensiirron, vaikka ei kuulemma edes tarvinnut sitä.

Robbie Williams konsertoi ensi vuonna myös Suomessa:

(MTV VIIHDE)

Lue myös:

    Uusimmat