Mainos

RKP tiukentaisi kielilakia

RKP haluaa uudistaa kielilain nykyistä velvoittavammaksi, ja on valmis korottamaan TV-maksun hintaa ruotsinkielisen ohjelmapalvelun turvaamiseksi. Puolueen hallitus hyväksyi kielipoliittisen ohjelman tänään.

-Oikeus äidinkieleen on olennainen osa perusturvaa. Omaa kieltä on saatava käyttää tuomioistuimissa, viranomaisten kanssa ja terveydenhuollossa, sanoi puheenjohtaja Jan-Erik Enestam. Puolue aikoo pitää asiaa esillä hallitusneuvotteluissa eduskuntavaalien jälkeen.

Nykyinen kielilaki vuodelta 1922 on puolueen mielestä vanhentunut, ja myös oikeusministeriössä suhtaudutaan myönteisesti lain uudistamiseen. RKP:n mielestä virkamiehille asetettuja kielitaitovaatimuksia pitää valvoa paremmin, ja varmistaa että tutkinnot mittaavat todellista kielitaitoa.

Puoluehallitus totesi, että on syytä harkita myös erityisen kieliturva-asiamiehen viran perustamista eduskunnan oikeusasiamiehen virastoon.
-Kielienemmistö ei tiedosta kuinka hauraan rakennelman varassa ruotsinkielinen kulttuuri elää. Kun ruotsinkielisellä väestöllä ei ole omaa territoriota, ovat turvaverkkona ruotsinkieliset instituutiot kuten koulut, seurakunnat ja tiedotusvälineet, sanoi kansanedustaja Henrik Lax, joka on toiminut ohjelman laadinnassa konsulttina.

Lax painotti, että kaksikielisyys on Suomelle voimavara nyt, kun maa ajaa EU:lle pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa. Kaksikielinen Suomi voi parhaiten edistää yhteistyötä Itämeren alueella, Lax sanoi. Puolue katsoo myös, että kuntien kaksikielisyydestä päätettäessä olisi otettava huomioon myös historialliset tekijät. Näin voisi esimerkiksi yhdistynyt Lohjan kunta säilyä kaksikielisenä.

Tukea kansankäräjiltä

Suomenruotsalaiset kansankäräjät otti myös kantaa kielitutkintoihin. Käräjien mielestä tarvitaan säännöllisiä kielikokeita, jotta virkamiesten todellinen kielitaito saadaan todettua. Nykyisin pienen kielikokeen arvostelulle ei ole yhtenäisiä sääntöjä, mikä saattaa johtaa eriarvoiseen kohteluun. Kansankäräjät haluaisi yhtenäistää kielikokeet elinkeinoelämän käyttämien kokeiden kanssa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.