RKP:sta selvästi uuden Loviisan suurin puolue

Uuden Loviisan kaupungin valtuuston selvästi suurin puolue on RKP. Puolue saa alustavan laskelman mukaan 25 valtuuston 59 paikasta.

Toiseksi suurin puolue on SDP ja kolmanneksi suurin kokoomus.

Ensi kertaa vaaleissa esiintyneen piraattipuolueen äänisaalis jäi mitättömäksi, eikä se saanut edustajaa valtuustoon. Kuntavaalit järjestettiin kesken vaalikauden Loviisassa, Liljendalissa, Pernajassa ja Ruotsinpyhtäällä. Vuodenvaihteessa syntyvän uuden Loviisan haasteena on nopeasti synkentynyt taloustilanne.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) patistaa niin uutta Loviisaa kuin muitakin kuntia toimimaan kuten valtio, eli jatkamaan elvytystä.

- Jos valtiontuet eivät riitä, niin kunnissa pitää katsoa, mistä rahaa saa. On katsottava, ovatko veronkorotukset tarpeellisia ja onko palveluksissa sopeuttamista. Kriisivaihe kannattaa ylittää myös kunnisssa yli velkaa ottamalla, aivan niinkuin valtiokin tekee, Vanhanen kommentoi tuoreeltaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat