RKP ei tue puolueena kumpaakaan presidenttiehdokasta

Ruotsalainen kansanpuolue ei puolueena aio tukea sen paremmin keskustan Esko Ahoa kuin SDP:n Tarja Halosta presidenttivaalien toisella kierroksella.

Pressat

Puheenjohtaja Jan-Erik Enestamin mukaan puoluehallituksen päätös tästä oli yksimielinen. Enestam sanoi itsekin vielä harkitsevansa valintaansa, mutta lupasi kertoa päätöksensä ennen toista kierrosta. Hän arveli joutuvansa tunnustamaan väriä äänestäjiensä vaatimuksesta.

Puoluehallituksen kokouksessa tänään kumpikin finalisti sai tukea. Esko Ahon tukijoita oli enemmän, myönsi Enestam. Enestam arveli, että enemmistö, ehkä kaksi kolmannesta RKP:n perinteisistä kannattajista tulee äänestämään Ahoa.

-Mutta tämä on ihan mutuun perustuva arvaus, Enestam korosti. Hän huomautti, että eri tutkimuksissa Elisabeth Rehnin kannattajat ovat jakautuneet eri tavoin. Yhden mukaan 70 prosenttia kannattaisi Ahoa, toisen tutkimuksen mukaan Halonen keräisi yli puolet Rehnin kannattajista.

Vaalien suurin ja ainoa yllätys oli Enestamin mielestä se, että Halonen onnistui keräämään suuremman kannatuksen kuin vasemmistopuolueet yhdessä.

-Vaaleista tuli poliittisemmat, jopa puoluepoliittisemmat kuin odotimme, Enestam sanoi.

Rehnin kannattajia kehotetaan uurnille

Enestam myönsi RKP:n olevan pettynyt Rehnin äänisaaliiseen, mutta huomautti, että RKP:n ja kansalaisliike Helmi 2000:n ehdokas keräsi silti selvästi enemmän ääniä kuin mitä puolue yleensä saa yksin. Yhden suosituksen Enestam antoi tänään Rehnin äänestäjille; osallistukaa vaaleihin ja seuratkaa vaalikeskustelua.

-Yhdyn Lillanin toivomukseen, että häntä kannattaneet kävisivät äänestämässä jatkossakin, eivätkä pettymyksen takia jäisi kotiin. Enestamin mielestä puolueen kannan jättäminen avoimeksi sopii RKP:n perinteeseen. Aiemmissakin presidenttivaaleissa puolueen kannattajat ovat monesti jakautuneet monen eri ehdokkaan taakse.

-Toinen kierros on henkilövaali. Olisi äänestäjien aliarvioimista, jos puolue edes yrittäisi ohjata heidän valintaansa, Enestam sanoi.

Varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Astrid Thors ei myöskään halunnut ilmaista kantaansa. Halosta puoltavat Thorsin mukaan tämän ihmisoikeusaktivismi; Aho on taas korostanut RKP:lle tärkeää pohjoismaista yhteistyötä, Thors puntaroi.

Helminauhoja vielä varastossa

Elisabeth Rehnin kampanjatoimistossa Helsingin keskustassa ovi kävi tänään tiuhaan. Täytekakkulaatikoita kannettiin sisälle, ja ehdokas itse tervehti lounaalle saapuvia kampanjatyöntekijöitä halauksin. Purkutöihin ei vielä tänään ehditty ryhtyä.

Toimistopäällikkö Tarja Träskelin arvioi, että entisessä pankkikonttorissa sijaitsevan toimiston alasajoon ja purkamiseen menee pari viikkoa. Träskelin myöntää yliarvioineensa helminauhojen menekin, joten ostajat ovat hyvin tervetulleita Koiton taloon Helsingin keskustassa.

Mainossateenvarjojakin roikkui seinällä kymmeniä. Kampanjatuotteiden joukossa suurin menestys oli Träskelinin mukaan kardemummalla maustettu kahvi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat