Mainos

Rita-myrskyn tuhot pelättyä vähäisempiä

Yhdysvaltain presidentti George Bush on kiitellyt viranomaisia hyvästä toiminnasta myrskyn aikana.

Yhdysvaltain katastrofiviraston mukaan Rita-myrskyn aineelliset tuhot ovat jäämässä pelättyä vähäisemmiksi.

Paikallisviranomaisten mukaan laajat evakuoinnit säästivät ihmishenkiä. Toistaiseksi Ritan on kerrottu vaatineen vain yhden kuolonuhrin Missisippissä.

Myös Yhdysvaltain presidentti George Bush on kiitellyt viranomaisten toimia vähäisistä vahingoista.

Myrskyn arvioidaan kuitenkin tuovan mukanaan rankkasateita vielä useiden päivien ajan. Vettä voi myrskyalueella tulla kymmeniä senttejä lähipäivinä.

Louisianalle ja Teksasille katastrofiapua

Rita runnoi eteläisiä osavaltioita, mutta ei tehnyt läheskään niin pahaa jälkeä kuin aiempi hirmumyrsky Katrina. Myrskyn runtelemat Louisianan ja Texasin osavaltiot on julistettu katastrofialueiksi. Julistuksen jälkeen asukkaat saavat liittovaltion katastrofiapua.

Ryöstelystä on ilmoitettu on tähän mennessä ainoastaan myrskyn takia tyhjentyneessä Port Arthurin kaupungissa Texasissa. Kaupungissa pidätettiin yhdeksän ihmistä.

Port Arthurin pormestari julisti ilta- ja yöaikojen ulkonaliikkumiskiellon tilanteen rauhoittamiseksi. Kaupungin asukkaita pyydetään palaamaan vasta kun viranomaiset antavat siihen luvan.

Poliisit ja pelastustyöntekijät ovat kiertäneet etsimässä mahdollisia uhreja myös Lake Charlesin kaupungissa Louisianassa. Tähän mennessä yhtään kuolonuhria tai edes loukkaantunutta ei ole kuitenkaan kaupungista löytynyt. Lähellä hurrikaanin rantautumispaikkaa ollut Lake Charles on yksi myrskyn pahiten runtelemia kaupunkeja.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.