Risteilymatkustajia ei viisumitta Viipuriin

Karelia Linesin Saimaan kanavalla risteilevä alus käännytettiin tänään takaisin Viipurista. Alus pääsi perille aurinkoiseen Viipuriin puolen päivän aikoihin, mutta heti sen tultua satamaan selvisi, ettei matkustajia päästetä viisumitta maihin. Saimaan kanavan viisumivapaista risteilyistä on käyty viime aikoina ankaraa kädenvääntöä.

Eilen venäläiset viranomaiset ilmoittivat, että viisumivapaat risteilyt loppuvat tänään. Karelia Lines päätti kuitenkin koittaa onneaan. Yhtiön toimitusjohtajan Reijo Paanasen mukaan matkustajille kerrottiin jo eilen, etteivät he mahdollisesti pääsekään Viipurissa maihin. Tästä huolimatta alus oli miltei täynnä. Noin 180 matkansa varanneesta ainoastaan kuusi perui tulonsa kuultuaan viisumipakosta.

Paanasen mukaan aluksella nautittiin upeasta hellepäivästä.

-Keli on upea ja kanava parhaimmillaan. Risteilyjen tulevaisuus on kuitenkin epävarma.

-Tästä eteen päin täytyy tietysti pohtia, mitä tehdään. Ainakin tämän viikon risteilyt joudutaan perumaan, Paananen valittelee.

Saimaan kanavalla risteilymatkoja järjestävät varustamot ovat ilmoittaneet, että viisumivapaus on kanavaristeilyjen elinehto. Paananen pitää kuitenkin mahdollisena, että yhtiö jatkaa risteilytoimintaa, jos venäläisten viranomaisten kanssa päästään hinnoista sopuun.

-Venäläisen osapuolen tähän asti esittämät pyynnöt matkustajilta perittävistä viisumimaksuista ovat olleet aivan liian kovat, ja näillä ehdoilla toimintaa ei ole mahdollista jatkaa. Uskon kuitenkin vakaasti, että jokin järki tähän löytyy, Paananen toteaa toiveikkaana.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat