Risikko: Hoivavapaa omien vanhempien hoitamiseen saatava Suomeenkin

Perheen kannalta ihannetyöyhteisö on joustava ja avoin, etätyöt ovat mahdollisia ja tarjolla on lastenhoito- ja koirankuljetusapua. Myös ikääntyvät vanhemmat pystyisi tarvittaessa hoitamaan.

Näin listasivat MTV:n SuomiAreenan keskustelijat, joiden työpaikat vaihtelivat valtioneuvostosta osuuskauppaan ja Marttaliittoon.

Satakunnan Osuuskaupassa työskentelee noin 1 300 ihmistä, joista enemmistö on osa-aikaisia. Työpaikkoja tarjoavat marketit, ABC:t, ravintolat, hotelli ja autoliike. Osuuskauppa on juuri aloittamassa Virettä vaihdosta -hanketta, joka tarjoaa työntekijöille lyhytaikaista vaihtelua töissä.

– He voivat halutessaan  siirtyä toiseen työyhteisöön tai toiselle toimialalle kolmeksi kuukaudeksi.

Mukaan on ilmoittautunut 20 työntekijää, kertoo toimitusjohtaja Harri Tuomi Satakunnan Osuuskaupasta.

Myös työnantaja hyötyy siitä, että työntekijän taidot karttuvat.

Tuomi arvioi, että osuuskauppa on onnistunut "kohtuullisen hyvin" perheystävällisenä työpaikkana.

– Kun on nuori, voi olla esimerkiksi yötyössä ABC:llä ja sitten kun saa lapsia, voi siirtyä kauppaan töihin.

Lapset mukaan työpaikalle

Marttaliitossa puolestaan on otettu käyttöön joustavat työajat ja etätyöt.

– Siitä on tullut eniten positiivista palautetta, kertoi toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä SuomiAreenan perhe ja työ -keskustelussa.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila puolestaan kehotti ottamaan lapset joskus mukaan työpaikalle:

– Sitten he näkevät, mitä me oikein puuhaamme. 

Keskustelua johtanut liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok.) halusi tietää, mitä mieltä osallistujat ovat Ruotsin mallin mukaisesta hoivavapaasta, jota voisi saada iäkkäiden vanhempien hoitamiseen.

– Kannatettava ajatus, arvioi Heikkilä. - Henkilö on sitoutuneempi työhönsä, jos häntä kuunnellaan.

– Jos löydetään järkevä malli, ajatusta voi kannattaa, sanoi Tuomi.

Hänen mielestään hoivavapaan järjestäminen vaatisi lainsäädännön muutoksia niin, etteivät kaikki kustannukset jäisi yrityksen maksettaviksi.

Ministeri Risikko liputti itse hoivavapaan puolesta: 

– On se saatava Suomessakin käyttöön. 

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat