Risen johtaja: Järjestäytyneelle rikollisuudelle oma vankila

Järjestäytyneiden jengien jäseniä arvioidaan olevan vankiloissa noin 150.

Rikosseuraamusviraston (Rise) pääjohtaja Markku Salminen katsoo, että järjestäytyneiden rikollisliigojen jäsenet kannattaisi keskittää yhteen vankilaan. Hänestä muutos voisi tuoda helpotusta järjestäytyneen rikollisuuden vankiloissa aiheuttamiin ongelmiin.

Etua siitä olisi etenkin ns. pelkääjävangeille. Salmisen mukaan Suomen vankiloissa on noin kahdeksansataa vankia, jotka pelkäävät oman turvallisuutensa puolesta. Pelko johtaa muun muassa siihen, etteivät he voi osallistua vankilan päivittäiseen ohjelmaan muiden kanssa.

Järjestäytyneiden jengien jäseniä arvioidaan olevan vankiloissa noin 150. Heidän keskittämistään ei ainakaan vielä ole laajemmin suunniteltu.

Salminen myöntää, että keskittämiseen liittyisi myös riskejä. Esimerkiksi järjestäytyminen voisi tulla vankeusaikana yhä tehokkaammaksi.

Vaaransa on kuitenkin myös nykyisessä järjestelmässä.

- Riskinä on värvääminen. Värvätäänkö sitten joka puolella 23:ssa vankilassa, pohtii Salminen.

Tilastojen mukaan vankien keskinäinen väkivalta on ollut viime vuosina kasvussa. Syynä on vankiloiden tilanahtaus ja siitä johtuva levottomuus, mutta myös vankilakulttuurin muutos.

Laitoksiin on ilmestynyt kovaotteisia vankilajengejä ja Viron venäläisen järjestäytyneen rikollisuuden toimintatavat ovat pesiytyneet Suomen vankiloihin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat