Mainos

Rinteisiin kaivataan lisää vapaaehtoisia

Hiihtokeskuksiin kaivataan lisää vapaaehtoisia valvojia eli ski patroleja, kerrotaan Hiihtokeskusyhdistyksestä.

Vapaaehtoiset muun muassa huolehtivat ensiavusta ja neuvonnasta sekä puuttuvat järjestyshäiriöihin.

– He laskevat aamulla ensimmäisenä kaikki rinteet ja tarkistavat, onko mitään tapahtunut yön aikana. He puuttuvat siihen, jos lasketaan liian kovaa alueella, jossa ei saa laskea kovaa, tai lasketaan omien taitojen äärirajalla, sanoo Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti.

Hiihtokeskusyhdistyksen mukaan tällä hetkellä vapaaehtoisia rinnevahteja on noin sata eri laskettelukeskuksissa. Heidät tunnistaa puna-keltaisista liiveistä. Osa tekee täyttä päivää, osa työskentelee esimerkiksi kerran viikossa.

Yhdeksi syyksi ski patrolien käyttöön Larilahti sanoo sen, että ihmiset ovat kaivanneet lisää turvallisuutta rinteisiin.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.