Rinteet yhä huippukunnossa koko Suomessa

Pääsiäisenä laskettelu- ja hiihtomahdollisuudet ovat erinomaiset koko maassa. Lunta ja todennäköisesti aurinkoakin riittää kaikille ulkoilijoille.

Itä-Lapin Sallassa kevät on kauneimmillaan.

- Pitkässäkään ennusteessa ei näkynyt pehmeitä kelejä. Yöllä täällä ollaan pakkasen puolella ja päivällä lämpötila nousee plussan puolelle. Eli lumi sulaa vain räystäiltä. Hyvä sää on iso asia, silloin ihmiset aktivoituvat rinteille, laduille ja muihin harrastuksiin, Salla Ski Resortin toimitusjohtaja Kari Koskimaa kertoo.

Tunturi on lähes täynnä.

- Yksittäisiä paikkoja löytynee kyllä. Soita ja koita –tyyppisesti saattaa majoitusta vielä löytyä, Koskimaa sanoo.

Länsi-Lapissa Levillä lunta on metri. Keskuksen kaikki 43 rinnettä ovat auki ja maastohiihtolatuja on kunnossa 230 kilometriä.

- Hyvät kelit meillä on, lumi ei ole mihinkään sulanut. Mukavat festivaalit tunturissa tulee olemaan pääsiäisenä. Eri ravintoloissa on hyviä esiintyjiä ja porukkaa on paljon. Majoituksen suhteen hajapaikkoja kannattaa kysellä, Levin matkailun toimitusjohtaja Jussi Töyrylä sanoo.

- Lumitilanne on nyt niin hyvä, että koko huhtikuusta näyttäisi tulevan hiihdon ja lautailun ystäville täällä aivan loistava, Töyrylä jatkaa.

Myös etelässä kelit kohdillaan

Upeasta kevättalvesta pääsee nauttimaan myös eteläisimmässä Suomessa. Jopa uutta lunta saattaa olla luvassa pääsiäisen alkupäivinä. Etelän rinteet ovat kunnossa.

- Koko kausi on ollut sensaatiomainen. Se alkoi jo lokakuussa ja jatkuu niin kauan kuin kävijöitä riittää. Pitkä kausi on tuonut mukanaan uusia harrastajia. Se on tärkeää rinnelajeille ja tuo toimialalle jatkuvuutta, Sami Uotila Vihti Skistä miettii.

Lounaisrannikolla Turussa ollaan tyytyväisiä rinneolosuhteisiin.

- Viimeiset pari viikkoa on ollut aivan mahtavaa keliä. Yöpakkaset pitävät rinteet kunnossa, loskakelit eivät ole lähelläkään. Toivottavasti ihmiset lähtevät pääsisäisenä liikkeelle, veneilykelit eivät ala vielä, Joni Hautala Hirvensalon hiihtokeskuksesta sanoo.

- Kaikki rinteet ovat auki ja tavoitteena on pitää keskus auki vielä viikko pääsiäisen jälkeenkin. Lunta riittäisi varmasti sen jälkeenkin, mutta ihmisillä alkaa siinä vaiheessa olla jo muut asiat mielessä, Hautala pohtii.

Lue myös:

    Uusimmat