Rinteen nettikolumni: Eläkeläisköyhyyden torjumiseksi laadittava toimenpideohjelma

Eläkeläisköyhyys ja pienituloisuus on tunnistettava ja eläkeläisten aseman helpottamiseksi tarvitaan ratkaisuja, joilla kohtuullinen toimeentulo voidaan turvata.

Eläkeläisköyhyys on Suomessa ongelma, johon on löydettävä ratkaisuja. Monilla eläkeläisillä takuueläke tai kansaneläke ja pieni työeläke eivät riitä turvaamaan edes perustoimeentuloa, vaan eläkkeen lisäksi on turvauduttava asumistukeen tai jopa toimeentulotukeen päivittäisen arjen pyörittämiseksi. Kun ihminen on ikänsä tehnyt töitä, tuntuu monesta eläkeläisestä väärältä ja nöyryyttävältä se, että hän joutuu eläketurvansa lisäksi hakemaan toimeentulotukea.

Eläkeläisten toimeentulo muodostuu kokonaisuudesta. Tähän kuuluvat eläketulon lisäksi muut etuudet, verotus sekä maksut ja palvelut. Varsinkin pienituloisten eläkkeensaajien ostovoima on viime vuosina heikentynyt. Tämä ei ole oikein. Takuueläkkeen korotuskin on parissa vuodessa syöty pois, kun huomioidaan muut tehdyt ratkaisut. Kyse on pitkäaikaisesta kehityksestä.

SDP on ehdottanut hallitukselle toimenpideohjelman laatimista eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi. Erityistä huomiota tulee kiinnittää ikääntyneiden naisten ja pieniä työeläkkeitä saavien asemaan. Osana kokonaisuutta tulee selvittää muun muassa vaihtoehdot kansaneläkkeen tasokorotuksen tekemiseksi ja verotuksen muuttamiseksi sekä eläkkeensaajien asumistuen, palvelujen ja palvelumaksujen vaikutus. Toimenpideohjelman laatimisesta äänestetään eduskunnassa keskiviikkona.

Eläkeläisköyhyys ja pienituloisuus on tunnistettava ja eläkeläisten aseman helpottamiseksi tarvitaan ratkaisuja, joilla kohtuullinen toimeentulo voidaan turvata. Nykyeläkkeissä on myös sukupuoleen liittyviä rakenteellisia ongelmia, jotka johtuvat palkanmuodostuksesta. Siinä, missä palkassa naisen euro on noin 80 senttiä, on naisen eläke-euro tämän takia vain 60 senttiä miehen palkkaeuroon verrattuna. Ylivoimaisesti suurin osa köyhistä eläkeläisistä onkin naisia.

Sukupuolten samapalkkaisuus on edennyt Suomessa hitaasti. Suurin yksittäinen syy tähän piilee nykyisessä perhevapaajärjestelmässämme, jota ei ole päivitetty pitkään aikaan. Perhevapaiden epätasainen jakautuminen isän ja äidin välillä johtaa usein juuri äidin kohdalla heikompaan ura- ja ansiokehitykseen. Työelämän loppuessa vaikutukset siirtyvät suoraan eläkkeisiin.

Naisten ja miesten eläketasa-arvo edellyttää työelämään liittyviä rakenteellisia uudistuksia. Perhevapaajärjestelmän uudistaminen on yksi merkittävä tapa puuttua ongelmaan. Mitä pidemmälle sitä lykätään, sen pidemmälle siirtyy myös ongelman ratkaisu. Kevään kehysriihi on oikea paikka tehdä tarpeelliset päätökset.

Antti Rinne

SDP:n puheenjohtaja

Lue myös:

    Uusimmat