Rinne: Viennin pohjaa laajennettava

Suomen on saatava leveämpää jalansijaa vientiteollisuudelleen, katsoo valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.).  


Rinne sanoo STT:n haastattelussa, että leikkausten ja veronkorotusten linja on tulossa tiensä päähän, eikä sitä voi enää jatkaa. Talouskasvua haittaa Rinteen mukaan se, että tällä hetkellä noin 25 yritystä vastaa 60 prosentista vientituloista, jotka kertyvät pääosin hitaan kasvun alueelta EU-maista.  

Rinteen mukaan ulkoisten ongelmien lisäksi Suomella on ollut pari isompaa omaakin murhetta: paperiteollisuus ja Nokia.  

- Digitalisaatio on lisääntynyt ja painopaperin kysyntä vähentynyt. Se on käytännössä tarkoittanut sitä, että paperiteollisuudessa meillä on hirveä määrä työpaikkoja vähentynyt. Sitten oli Nokian nousu ja tuho: Nokia loi 60 000 työpaikkaa, ja ne on nyt menetetty. Tähän me emme ole löytäneet nopeaa korvaavaa ratkaisua.  

Ukrainan kriisi ja Venäjä-pakotteet ovat aiheuttaneet Suomelle taloudellista lisähuolta. Rinteen mukaan Venäjän talouden alamäki on huomioitu ennusteissa pitkin matkaa, eikä pakotteiden vaikutuksiin liity suurta dramatiikkaa. Budjettiriihessä ei ole tarkoitus tehdä isoja korjausliikkeitä.  

Lue myös:

    Uusimmat