Rinne: Perhevapaat voidaan jakaa, kun palkkaeroista on päästy

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne painottaa, että naisten ja miesten palkkatasa-arvo olisi yksi puolueen tärkeimpiä tavoitteita seuraavalla vaalikaudella.

Rinne innosti joukkojaan vaaleihin SDP:n puheenjohtaja- ja ehdokaspäivillä Vantaalla.  

Rinteen mukaan perhevapaiden tasa-arvoista jakamista on mahdotonta toteuttaa niin kauan, kun palkat eivät ole samansuuruiset.  

-Jos SDP on mukana hallituksessa, ongelmaan pureudutaan vihdoin niin, että palkkaerot tosiaan poistuvat, Rinne lupasi joukoilleen.  

Toimittajien tivatessa konkretiaa lupauksiin, Rinne sanoi, että mahdollisuudet edistää palkkatasa-arvoa riippuvat pitkälti siitä, kuinka paljon talous kasvaa. SDP:n tavoitteena on 2-3 prosentin talouskasvu.  

Rinne totesi, ettei naisten ja miesten samapalkkaisuutta pystytä käytännössä toteuttamaan ensi vaalikaudella. Hän kaihtoi pitkään myös tavoitteen asettamista, kunnes katsoi, että tavoite voisi olla naisen euron nostaminen 90 senttiin.  

-Sekin on kova tavoite, hän totesi.  

Rinne myönsi, että palkkaneuvottelut ovat työmarkkinajärjestöjen käsissä. Hallituksen tehtäviä olisi tukea tasa-arvoa esimerkiksi perhevapaita jakamalla.  

Lue myös:

    Uusimmat