Rinne: Löfven yllättyi, että Ruotsi on Borgin raportin maksumiehenä

Valtionvarainministeri Antti Rinne tapasi tänään Ruotsin tuoreen pääministerin Stefan Löfvenin, joka oli valtiovierailulla Suomessa.

Kaksikko keskusteli muun muassa Ruotsin koulutuspolitiikasta ja terveydenhoidon yksityistämisen vaikutuksista.

Puheenaiheeksi nousi myös raportti, jonka pääministeri Alexander Stubb on tilannut Ruotsin entiseltä valtionvarainminiteriltä Anders Borgilta Suomen talouden tilasta. Rinne on suhtautunut länsinaapurista tilattuun selontekoon nihkeästi.

Rinne sanoi Löfvenin yllättyneen siitä, että Ruotsi osallistuu raportin maksamiseen.

– Kerroin hänelle, että meidän pääministeri on tilannut tällaisen raportin, ja hän oli tietoinen siitä. Oli kuulemma ollut hieman yllättynyt siitä, että Ruotsi maksaisi tämän raportin jotenkin Suomelle.

Millä tavalla hän muuten suhtautui tilattuun raporttiin?

– Mielestäni tämä, mitä äsken sanoin, kuvaa tilannetta.

Aiemmin julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan Borgin piti tehdä raportti ilmaiseksi. Kauppalehden mukaan näin ei kuitenkaan ole, vaan ex-valtionvarainministerin palkkion pulittaa Ruotsin valtio. Tämä johtuu siitä, että Borg saa vielä vuoden ajan palkkaa Ruotsilta entisestä työstään.

Borg tekee raportin yhdessä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajan Juhana Vartiaisen kanssa. Vartiaisen on kerrottu tekevän raportin muun työnsä ohella ilman erillistä korvausta. 

Lue myös:

    Uusimmat