Riksbanken: Ruotsin talous kasvussa

Ruotsin keskuspankki ennakoi maan bruttokansantuotteen kasvavan tänä vuonna 2,5 prosenttia. Keskuspankki arvioi inflaatioraportissaan, että bruttokansantuote kasvaa tulevana sekä sitä seuraavana vuonna 3,0 prosenttia.

Aikaisemmin keskuspankki oli arvellut talouskasvun olevan tänä vuonna kahden prosentin luokkaa ja tulevana vuonna 2,5 prosentin luokkaa.
Bruttokansantuote kasvanee aikaisemmin ennustettua enemmän, koska kotimainen kysyntä lisääntyy ja kansainvälinen suhdannetilanne paranee, pankki selvittää.

Riksbanken ennakoi inflaation olevan tai jopa alittavan kaksi prosenttia. Pankki kuitenkin huomauttaa, että inflaatiopaineet saattavat voimistua tulevien kahden vuoden aikana.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat